Verkkouutiset

Tämä kertoo USA:n valmistautuvan sotaan Pohjois-Koreassa

Amerikkalaisjoukkojen liikkeet kielivät todellisesta valmistautumisesta konfliktiin Korean niemimaalla.

Stratfor-tiedusteluyhtiön arvion mukaan moni seikka viittaa siihen, että Yhdysvallat valmistautuu todelliseen sotaan Pohjois-Korean kanssa. Sotatoimien alkaminen tämän vuoden puolella on kuitenkin vielä toistaiseksi epätodennäköistä.

Stratforin arvion mukaan Yhdysvallat on saattanut jo menettää mahdollisuutensa estää Pohjois-Koreaa hankkimasta kattavaa ydinasepelotetta. Yhdysvallat on toistuvasti tehnyt selväksi, ettei se suvaitse Pohjois-Koreaa ydinasevaltiona, jolla on luotettava kyky mannertenvälisiin ydiniskuihin.

– Virallisten arvioiden mukaan Washingtonilla on enintään 18 kuukautta, kunnes tämä ikkuna sulkeutuu. Sen jälkeen Yhdysvalloilla ja sen liittolaisilla on tuskin muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä ehkäisypolitiikkaan (deterrence) Pohjois-Koreaa vastaan.

Stratfor listaa eri seikkoja, jotka kielivät amerikkalaisjoukkojen todellisesta valmistautumisesta. Kolme amerikkalaista lentotukialusta operoi parhaillaan läntisellä Tyynellämerellä. Aluksien johtamat taisteluosastot suorittavat marraskuussa yhteisharjoituksen iskuetäisyydellä Pohjois-Koreasta. Tämä on harvinaista. Viimeksi vastaava kolmen lentotukialusryhmän harjoitus on järjestetty kymmenen vuotta sitten.

Yhdysvaltojen ilmavoimat on puolestaan ilmoittanut vahvistavansa Korean lähistöllä olevia joukkojaan lähettämällä kahdentoista F-35-häivehävittäjän lentueen Kadenan lentotukikohtaan Japaniin. Koneiden on määrä saapua marraskuun alussa. Komennus kestää kuusi kuukautta.

Korean niemimaan lähistölle on viime aikoina lähetetty Stratforin mukaan myös useita amerikkalaisia sukellusveneitä. Alueella operoi muun muassa ohjussukellusvene USS Michigan.

Yhdysvallat paljasti myös hiljattain lisänneensä Guamilla varastoituja ampumatarvikkeita 10 prosentilla viimeisen parin kuukauden aikana. Guamin tukikohdilla olisi suuri rooli mahdollisessa Korean konfliktissa.

Stratfor huomauttaa kuitenkin myös, ettei pian tehtävästä iskusta kieliviä merkkejä, kuten amerikkalaishenkilöstön evakuointeja tai valmiustilan korotuksia ole nähty.

– Kun näitä kehityskulkuja arvioidaan yhdessä, kielivät ne siitä, että Yhdysvallat valmistautuu yhteenottoon. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että Washington on käynnistämässä sotaa Pjongjangia vastaan. Sotilaalliset valmistelut, harjoitukset ja sellaiset joukkojen liikkeet, jollaisia Korean niemimaan lähistöllä on käynnissä, voivat yksinkertaisesti olla osa Yhdysvaltojen pyrkimystä pitää kaikki vaihtoehdot Pohjois-Korean kohdalla avoimina. Jokainen (joukkojen) sijoitus ei ole sotatoimien alku.

Tiedusteluyhtiön mukaan Yhdysvaltojen toimet antavat joka tapauksessa osviittaa siitä, miltä mahdolliset sotatoimet näyttäisivät. Viimeaikaiset joukkojen siirrot ovat myös nostaneet riskejä alueella.

Uusimmat
MAINOS