Yli puolet suomalaisista aikoo tänä vuonna vaihtaa talvirenkaat alle vielä lokakuun aikana, käy ilmi vakuutusyhtiö Ifin talvirengaskyselystä. Toiseksi suosituin ajankohta renkaiden vaihdolle on marraskuu.
Huolimatta tähän asti poikkeuksellisen lämpimästä syksystä yli puolet suomalaisista autoilijoista suunnittelee vaihtavansa talvirenkaat vielä ennen marraskuun alkua. Marraskuun puoleen väliin tai sitä pidemmälle renkaiden vaihtoa aikoo lykätä vajaa viidennes.
Talvirenkaiden vaihtamisessa on luonnollisesti isoja alueellisia eroja: Lapissa ja Kainuussa yli 90 prosenttia on jo vaihtanut tai vaihtaa talvirenkaat lokakuussa. Uudellamaalla sen sijaan alle 40 prosenttia arvioi vaihtavansa renkaat ennen marraskuuta.
Ifin talvirengaskyselyyn on vastannut yli 30 000 suomalaista lokakuun aikana.
Ifin tiedotteen mukaan kalenteria hyödyllisempää onkin katsoa sääennusteita ja mieluiten ryhtyä renkaiden vaihtoon hyvissä ajoin. Erityisesti jos liikkuu autolla aikaisin aamulla tai myöhään illalla, kannattaa huomioida yöpakkasten mahdollisuus.
– Lähes joka vuosi päästään valitettavasti puhumaan siitä, kuinka talvi jälleen yllätti autoilijat. Koska moni siirtää renkaiden vaihtoa ensimmäisten talvikelien tuloon asti, renkaiden vaihtopisteet tyypillisesti ruuhkautuvat eikä aikaa renkaiden vaihtoon nopeasti löydykään. Talven ensiliukkaat ja ensimmäiset räntä- ja lumisateet näkyvätkin yleensä piikkinä liikennevahingoissa, erityisesti peltikolareissa, sanoo If:n vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela tiedotteessa.
– Vaikka olisi itse vaihtanut renkaat ajoissa, ensimmäisillä liukkailla kannattaa olla erityisen valppaana ja pitää normaalia pidempää turvaväliä, koska monella muulla on vielä kesärenkaatkäytössä.
Kalenteriin sidottu talvirengaspakko muuttuu
Talvirenkaat pitää toistaiseksi vaihtaa autoon viimeistään 1. joulukuuta. Nastarenkaita saa käyttää marraskuun alusta lähtien tai kun sää niin vaatii. Kitkarenkaiden käytölle sen sijaan ei ole rajoituksia.
Kalenteriin sidottu talvirengaspakko muuttuu kuitenkin äskettäin vahvistetun tieliikennelain muutoksen myötä vuonna 2020 keliperusteiseksi. Ifin kyselyn mukaan 85 prosenttia suomalaisista arvioi muutoksesta huolimatta vaihtavansa talvirenkaat joulukuun alkuun mennessä. Loput voisi vaihtaa renkaat jatkossa myöhemminkin.
– Muutos korostaa edelleen sitä, kuinka tärkeää on, että autoilija seuraa ajokeliä, renkaiden kuntoa ja valitsee turvalliseen ajoon sopivat renkaat, arvioi Koskela.





