Tuoreiden tietojen mukaan työkyvyttömyyseläkkeet ovat kääntyneet jyrkkään, noin yhdeksän prosentin kasvuun viime vuoteen verrattuna.
Viimeisen vuosikymmenen aikana luku on pysytellyt hieman yli 18 000 henkilössä. Taloussanomien mukaan äkillisen nousun syy on toistaiseksi pimennossa, eikä mikään yksittäinen tekijä selitä nyt havaittua ilmiötä.
– Tämä tilanne hämmentää kyllä kovasti. Pitäisi saada selville, mitä on tapahtunut, työeläkeyhtiö Varman ylilääkäri Jukka Kivekäs sanoo.
Hän toteaa, ettei nyt havaittua käännettä osattu odottaa. Työkyvyttömyydet ovat lisääntyneet aiemminkin nousukaudella, sillä osa työllistyneistä osatyökykyisistä on saattanut todeta työkykynsä rapautuneen.
Myös työttömyysturvan aktiivimallilta ”suojautuminen” on voinut lisätä haluja siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Selitystä on haettu lisäksi vanhuuseläkeiän nostamisesta ja nuorempien ikäluokkien mielenterveysongelmien yleistymisestä.