Verkkouutiset

Raatihuoneentori Tallinnassa. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Talsa: Nämä hinnat ovat nousseet eniten Tallinnassa

Osa alkoholituotteista on kallistunut kymmeniä prosentteja kevään jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisten turisten määrä on lisääntynyt viime aikoina huomattavasti Virossa. Taustalla on erityisesti matkustusrajoitusten ja koronapassin poistaminen.

Taloussanomien mukaan monet hinnat ovat nousseet Tallinnassa yllättävänkin nopeasti, sillä vielä toukokuussa alkoholin hinta oli matalammalla tasolla kuin ennen koronapandemian alkua. Kesän mittaan hinnat ovat nousseet vuoden 2018 tasolle tai sen yli.

Elintarvikkeiden hinta on noussut loppuvuoteen 2018 verrattuna kymmeniä prosentteja. Monet tuotteet ovat jo Suomen hinnoissa.

Alkoholituotteiden vertailussa huhtikuun ja heinäkuun 2022 välillä eniten kallistuneita tuotteita olivat J.P. Chenet Cabernet-Syrah -punaviini 0,75 l, jonka hinta nousi 36 prosenttia 7,49 euroon. Metsmaasikas-likööri kallistui 55 prosenttia 6,19 euroon.

Osa tuotteista oli halventunut, sillä esimerkiksi 0,5 litran tölkki Saku originaal III -olutta maksoi 1,19 euroa eli 14 prosenttia vähemmän kuin huhtikuussa. Kyseinen tuote maksoi 0,66 euroa vuonna 2007 ja 1,09 euroa vuonna 2018.

Puolen litran Viru Valge 40 % -pullo maksoi 4,85 euroa vuonna 2007, vuonna 2018 10,59 euroa ja nyt 9,99 euroa. Tuotteen hinta oli alimmillaan 8,99 euroa huhtikuussa 2022.

Elintarvikkeista Valion voi on kallistunut kymmenen prosenttia huhtikuun jälkeen ja kaurahiutaleet 21 prosenttia. Omenan kilohinta pomppasi huhtikuun jälkeen 186 prosenttia 1,69 euroon. Asia selittyy kausivaihtelulla, sillä marraskuussa 2018 kilohinta oli 2,19 euroa.

Lääkkeistä esimerkiksi Panadolin hinta oli 0,90 euroa vuonna 2007, 1,75 euroa marraskuussa 2018 ja nyt 2,27 euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)