Talsa: Näin paljon oli suomalaisten keskimääräinen eläke

Kovatuloisimpien joukkoon pääsee noin 3000 euron eläkkeellä.
Eläkeläispariskunta kotonaan. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Eläkeläispariskunta kotonaan. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Suomessa asuvien eläkkeensaajien keskimääräinen kokonaiseläke oli viime vuonna 1 845 euroa kuukaudessa, kertoo Taloussanomat. Mediaanieläke oli puolestaan 1614 euroa eli puolet sai tätä pienempää ja puolet suurempaa eläkettä.

Suurin osa, kaksi kolmasosaa, eläkeläisistä saa eläkettä alle 2 000 euroa kuukaudessa. Pientä eläkettä saavia on erityisesti naisissa, sillä heistä 76 prosenttia saa alle 2 000 euron eläkettä, kun miehistä osuus on 58 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Jos eläkeläisten ”eliitiksi” lasketaan se, että 90 prosenttia eläkeläisistä tienaa vähemmän, tähän joukkoon pääsee noin 3 000 euron tuloilla.

Yli 5000 euroa kuukaudessa eläkettä saavien joukko on pieni. Heissä on miehiä selvästi enemmän kuin naisia.

Omaa eläkettä saavista miehistä 2,8 prosenttia saa vähintään 5 000 euron kuukausieläkettä. Naisista osuus on 0,5 prosenttia.

Lähes kaksi kolmesta kokee, etteivät iäkkäät saa riittäviä sote-palveluja.
Mainos