Talousvaliokunta löysi energia- ja ilmastostrategiasta moitittavaa

Mauri Pekkarisen (kesk.) johtama eduskunnan talousvaliokunta moittii hallituksen kansallista energia- ja ilmastostrategiaa useilta osin, vaikka sitä mietinnössään tukeekin.

Valiokunnan mietintö asiasta valmistui perjantaina. Valiokunta esittää eduskunnalle selonteon hyväksymistä.

Talousvaliokunta moittii selontekoa siitä, että se jättää vesivoiman ”valitettavan vähälle huomiolle”. Myös biokaasun lisäämisen tavoitteet puuttuvat selonteosta. Niin ikään energian verotuksesta olisi valiokunnan mielestä voinut selonteossa olla pohdintaa.

– Selonteon puutteeksi voidaan lukea myös lausuntovaliokuntien merkille panema toimintaympäristön muutoksen analysoinnin ohuus. Valiokunnan mielestä selonteossa ei tuoda riittävästi esiin energiamarkkinoiden muutosta, mietinnössä sanotaan.

Valiokunta arvioi, että selonteko olisi ollut ”oivallinen paikka” tunnistaa epävarmuustekijöitä sekä arvioida vaihtoehtoisia suunnitelmia.

– Laajemmat analyysit tavoitteiden ja keinojen yhteensopivuudesta ja niiden epäsuorista ja pitkän aikavälin vaikutuksista kuitenkin puuttuvat, valiokunta toteaa.

Valiokunnan mietintöön sisältyy kaksi vastalausetta.

Mainos