Paul Krugman toteaa New York Timesin kolumnissaan, ettei Kreikan vastapuolella seiso tiivistä ryhmää velkojia, jotka mieluummin näkisivät Kreikan konkurssin ja eron eurosta kuin todistaisivat vasemmistolaisen Syrizan vetämän hallituksen onnistumista.
Krugman vieraili hiljattain Ateenassa. Hänen mukaansa kreikkalaisia ei voi kuitenkaan syyttää tällaisesta ajattelutavasta.
Krugman käy kirjoituksessaan läpi Kreikan talouskriisin kulun ja euro-maiden vastauksen siihen. Kreikalle jaettiin lainarahaa, mutta vastineeksi vaadittiin ”erityisen kivuliasta politiikkaa”.
”Tähän sisältyi menoleikkauksia ja veronkorotuksia, jotka Yhdysvaltoihin suhteutettuna tarkoittaisivat vuosittain 3 biljoonaa. Kreikassa tehtiin myös palkanalennuksia sellaisessa mittakaavassa, että sitä on vaikea käsittää. Keskipalkat tippuivat 25 prosenttia korkeimmista lukemistaan”, Krugman kirjoittaa.
Hänen mukaansa valtavat uhraukset eivät tuoneet toivottua toipumista. Hän sanoo ostovoiman katoamisen syventäneen maan talousahdinkoa ja luoneen suoranaisen humanitaarisen kriisin.
Kun kreikkalaiset eivät enää kestäneet vuodesta toiseen jatkunutta kierrettä, astui kuvaan vasemmistolainen Syriza.
”Voidaanko Kreikan ero eurosta sitten välttää”, Krugman kysyy.
Hänen mielestään se on mahdollista. Hän pitää sitä ironisena, että Syriza pääsi vallankahvaan juuri silloin, kun Kreikan kohdalla on mahdollista tehdä toimiva kompromissi.
”Pääasia on se, että ero eurosta olisi erittäin kallis ja tuhoisa Kreikalle ja valtava poliittinen ja taloudellinen riski muulle Euroopalle. Tämän vuoksi sitä tulisi välttää, jos edes jossain määrin kunnollinen vaihtoehto löytyy”, Krugman kirjoittaa.
Hänen mukaansa tällainen vaihtoehto on olemassa.
Vuonna 2014 Kreikka sai budjettinsa Krugmanin mukaan hetkeksi primääriylijäämään eli tilaan, jossa valtion verotulot ylittivät sen juoksevat menot, mikäli sen lainojen korkomenoja ei oteta huomioon.
”Tässä on kaikki, mitä Kreikan velkojat voivat kohtuudella vaatia”, Krugman toteaa.
Hän huomauttaa palkanalennusten vaikuttaneen lisäksi positiivisesti Kreikan kansainväliseen kilpailukykyyn. Sen hyödyntäminen vaatisi hänen mukaansa vakautta.
Krugmanin mukaan Kreikan ja velkojien välisen sopimuksen raamit ovat selvät. Kreikan vyönkiristyspolitiikka on pysäytettävä nykyiselleen ja Kreikan on sitouduttava suorittamaan merkittäviä – muttei jatkuvasti kasvavia – maksuja velkojilleen.
”Tällainen sopimus valaisi perustan talouden toipumiselle. Se olisi kenties aluksi hidasta, mutta antaisi vihdoin edes jonkin verran toivoa.”
Sopimuksen syntymisen esteenä on Krugmanin mukaan kuitenkin Kreikan hallinnon ja velkojien välillä vallitseva epäluottamus.