Koulutuksen osalta hallitusohjelmassa on paljon tärkeitä tavoitteita, mutta ilman riittävää rahoitusta ne eivät toteudu. Työelämäkirjausten osalta palkansaajien asemaa ja työmarkkinoiden tasapainoa sen sijaan horjutetaan.
On erinomaista, että hallitus tiedostaa koulutuksen ja osaamisen merkityksen sivistyksen ja talouskasvun kannalta. Koulutuksen ongelmat eivät kuitenkaan ratkea pelkällä tahtotilalla, vaan tarvitaan myös konkreettisia toimenpiteitä ja riittävää rahoitusta.
Hallitusohjelman keskeisin tavoite koulutuksen osalta on perusopetukseen ja perustaitoihin panostaminen, mitä voi kannattaa lämpimästi. Oppimisen tuki luvataan uudistaa varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Tämä on välttämätöntä, sillä perusopetuksessa olevista nuorista kolmasosa tarvitsee tukea oppimiseen – saamatta kuitenkaan tukea riittävästi. Opettajat ja rehtorit ovat uupuneet riittämättömiin resursseihin ja lisääntyneeseen hallinnolliseen taakkaan. Oppimisen tuen uudistaminen on erittäin tärkeää oppimistulosten parantamiseksi sekä yhdenvertaisuuden ja työrauhan edistämiseksi. Valmistelu on tarpeen käynnistää viipymättä syyskauden alkaessa.
Hallitusohjelmassa on lukuisia muitakin hyviä koulutustavoitteita, esimerkiksi perusopetuksen vähimmäistuntimäärän lisääminen, ammatillisen koulutuksen lähiopetuksen riittävän määrän turvaaminen ja TKI-panostukset. Sen sijaan harmillista on, että opettajarekisteri uupuu hallitusohjelmasta.
Myönteistä on, että varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmääriä luvataan nostaa vähintään 1400 vuodessa. Ilman rahaa tämäkään ei toteudu. Ristiriitaista on kuitenkin, että vaikka varhaiskasvatuksen laatua halutaan nostaa ja korostaa pedagogiikkaa, samalla väljennetään päiväkodin johtajien kelpoisuuksia.
Korkeakoulujen aloituspaikkojen lisääminen on kriittistä, jotta korkeakoulutettujen määrää saadaan nostettua 50 prosenttiin ikäluokasta vuoteen 2030 mennessä. Aloituspaikkoihin ei ole kuitenkaan osoitettu rahoitusta. Koulutustasoa ei voi nostaa heikentämällä opetuksen tai tutkintojen laatua. Iso puute on, että hallitusohjelmasta puuttuu pitkäjänteinen, hallituskausien yli jatkuva suunnitelma koulutuksen perusrahoituksen nostamiseksi.
Koulutuksen osalta hallitusohjelmassa on paljon myönteistä, kunhan riittävä rahoitus varmistetaan. Leikkaukset aikuiskoulutustukeen, vapaaseen sivistystyöhön ja ammattikorkeakouluihin ovat kipeitä koulutusjärjestelmälle. Kuntien indeksijarru on käytännössä koulutusleikkaus. Oppimisen ja osaamisen tason nosto edellyttää rahoituksen vahvistamista pitkäjänteisesti koko koulutusketjun osalta.
Työelämäuudistusten osalta hallitusohjelman tavoitteet sen sijaan heikentäisivät palkansaajien asemaa. Hallituksen tahtotila horjuttaa sopimusyhteiskunnan periaatteita ja rajoittaa ammattiliittojen neuvotteluoikeutta sekä sopimusautonomiaa on poikkeuksellisen kova toimenpide järjestäytynyttä yhteiskuntaa sekä sopimus- ja neuvottelujärjestelmää kohtaan.
Hallituksen puuttuminen palkkaneuvotteluihin tai työmarkkinamalliin ei ole hyväksyttävää, sillä se rajoittaisi merkittävästi ammattiliittojen sopimusautonomiaa. Työnantajapuoli voisi aina vedota lakiin ja hakea ratkaisua automaattisesti valtakunnansovittelijalta. Laki käytännössä vesittäisi ammattiliittojen mahdollisuuden neuvotella sopimusalakohtaisia ratkaisuja ilman järeitä työtaistelutoimia. Tämä työmarkkinoiden kriisiytyminen ei olisi Suomen etu.
Hallitusohjelman esitykset muun muassa määräaikaisten aseman heikentämisestä, irtisanomisen helpottamisesta, ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudesta, lomautusilmoitusajan lyhentämisestä ja yt-lain rajan nostamisesta aiheuttaisivat epätasapainoa, epävarmuutta ja turvattomuutta työntekijöille. On todennäköistä, että työnantajapuoli asettaisi näille hinnan sopimusneuvotteluissa. Näiden toimien työllisyysvaikutus ja merkitys talouskasvulle on hämärän peitossa.
Julkisen talouden vahvistaminen ja työllisyysasteen nostaminen sekä työelämän kehittäminen ovat tärkeitä ja välttämättömiä toimia hyvinvointi- ja sivistysyhteiskunnan kannalta. On selvää, että työelämää on uudistettava yhteiskunnan ja työmarkkinoiden muutoksissa. Sopimusyhteiskunnan periaatteiden kunnioittaminen on kuitenkin keskeisin järjestäytyneen yhteiskunnan kivijalka. Rakentava ja tiivis vuoropuhelu ja ratkaisujen hakeminen yhdessä mahdollistavat sen, ettei tasapaino työmarkkinoilla horju.
