Talouskasvu nojaa jatkossa yksityiseen kulutukseen

Julkistalouden ennustetaan olevan tasapainossa vuonna 2020.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa ensi vuodelle 2,2 prosentin talouskasvua, minkä jälkeen kasvu hiipuu 1,6 prosenttiin vuonna 2020.

Kokonaistuotannon arvioidaan kasvavan kuluvana vuonna 2,8 prosenttia, mikä tarkoittaisi vuoden 2008 talouskriisiä edeltävän tason ylittämistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomen vienti kasvaa tänä vuonna 2,3 prosenttia ja vuonna 2019 jopa 3,6 prosenttia. Viennin myönteisen kehityksen taustalla ovat erityisesti laivatoimitukset.

Yleisesti ottaen Suomi on hyötynyt maailmantalouden vahvasta vetoavusta, jota on voitu hyödyntää kohentuneen kilpailukyvyn kautta. Etlan mukaan talouskasvu nojaa ensi vuodesta lähtien yhä voimakkaammin yksityiseen kulutukseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Julkistalouden ennustetaan olevan tasapainossa vuonna 2020.

Suurimmat riskit liittyvät lähivuosina kauppasodan mahdolliseen kärjistymiseen, kehittyvien maiden ongelmiin ja euroalueen yhtenäisyyttä uhkaavaan poliittiseen paineeseen. Jos Brexit toteutuu ilman varsinaista sopimusta, voi Britannian lisäksi koko euroalueen kasvu hidastua odotettua enemmän.

Mainos