Pörssikurssien kehitys Nordnetin verkkosivuilla ja Euribor korko Suomen Pankin verkkosivuilla (etualalla) 3. huhtikuuta 2025., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Talousjohtajat US:ssä: Vältä näitä virheitä osakkeissa

Sijoittajien suurimmat sudenkuopat liittyvät psykologiaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen osakesäästäjien Karri Salmi, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri ja Aktian säästämisen ja sijoittamisen johtaja Thomas Lindholm keskustelivat Markkinaraadissa sijoitusvirheistä, kertoo Uusi Suomi.

Salmi näkee suurimpien virheiden kumpuavan sijoittajapsykologiasta.

– Esimerkiksi tappiolla ei uskalleta myydä. Itsekin olen sortunut siihen, hän mainitsee.

Lounasmeren mukaan sijoittamatta jättäminen silloin, kun on jo tutkinut taustat ja etsinyt hyvän sijoituskohteen, on usein suurempi virhe kuin mikään tehty sijoitus.

– Yleisimmällä tasolla suurin virhe on, että ei sijoita.

Toisaalta hän mainitsee myös tilanteet, joissa on liiaksi jääty odottamaan oikeaa ajoitusta.

– En ostanutkaan pohjasta, joten ei kannata ostaa ollenkaan. Vaikka se olisi silloin noussut vain prosentin ja nyt se on noussut 180 prosenttia, hän kuvailee.

Lindholm puolestaan näkee erityisesti hajauttamatta jättämisen suurimpana virheenä. Tästä esimerkkinä hän mainitsee sijoittajien keskittymisen usein ainoastaan kotimaan markkinoille.

Lindholmin mukaan sijoittaja saattaa helposti myös tarrautua omaa näkemystään tukeviin tietoihin ja uutisiin. Etsitään vahvistavia signaaleja uutisvirrasta vakuuttamaan, että on tehty hyvä sijoitus.

– Näitä virheitä on paljon ja olen itse myös sortunut niihin. Oppia ikä kaikki, Lindholm summaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)