Talous ei kasvanut vuoden alussa

Suomen talouskasvu ei näytä vieläkään alkaneen, mutta yksityisessä kulutuksessa näkyy jo merkkejä piristymisestä.

Bruttokansantuotteen volyymi pysyi tammi-maaliskuussa ennallaan vuodentakaiseen verrattuna Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan.

Edellisestä vuosineljänneksestä BKT supistui 0,1 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Loka-joulukuussa BKT laski tarkentuneiden tietojen mukaan -0,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja pysyi ennallaan vuodentakaiseen verrattuna.

Ensimmäisiä merkkejä kulutuksen piristymisestä

Danska Bankin ekonomistit Pasi Kuoppamäki ja Henna Mikkonen huomauttavat, että Suomen talous on jo supistunut kolme vuotta putkeen eivätkä tämän vuoden tuoreet ensitilastot luo suuria toiveita.

Heidän mielestään ilahduttavinta tuoreissa tilastoissa olivat kuitenkin ensimerkit yksityisen kulutuksen piristymisestä. Yksityisen kulutuksen volyymi kasvoi yhden prosentin edellisestä neljänneksestä ja 1,2 prosenttia vuodentakaisesta.

Poimintoja videosisällöistämme

– Kuluttajat ovat olleet alkuvuonna yllättävänkin luottavaisia tulevaisuuteensa kuluttajabarometrin mukaan ja tuore tilasto luo toiveita siitä, että tämä optimisti alkaa näkymä myös todellisena kulutuksena, ekonomistit toteavat tiedotteessaan.

He odottavat talouden nousevan hieman loppuvuotta kohden euroalueen elpymisen ja kuluttajien orastavan optimismin tukemana.

– Uusi hallitusohjelma tuo osaltaan paineita talouskasvulle lähivuosina, mutta toteutuessaan rakenneuudistukset luovat pohjaa pidemmän aikavälin ripeämmälle kasvulle, Danske Bankin ekonomistit toteavat.

Vienti supistui edelleen

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viennin volyymi väheni tammi-maaliskuussa 1,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 0,2 prosenttia vuodentakaisesta.

Tuonti sen sijaan kasvoi 2,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 0,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Investoinnit vähenivät 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 4,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Mainos