Työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton aluebarometrin mukaan arviot henkilöstön lomautuksista ja irtisanomisista kasvoivat aikaisemmasta. Julkisen talouden leikkausten odotetaan vaikuttavan kielteisesti kuntien talouteen ja muuhun toimintaan.
Maakunnista myönteisimpinä näkevät lähivuosien kehitysmahdollisuudet Kymenlaakso, Pohjois-Karjala ja Pohjanmaa, synkimpänä puolestaan Satakunta, Etelä-Savo ja Kainuu.
Huoli verorahoituksesta kasvanut
Arviot verorahoituksen tilasta kunnissa tiukentuivat syksyn 2012 ja 2013 välisenä aikana. Maksujen korottaminen oli edelleen keskeisin kuntatalouden tasapainottamisen väline. Tuloveroprosenttiaan nostaa ensi vuonna puolet kunnista ja sitä seuraavien 2-3 vuoden aikana kolme viidestä kunnasta.
Palvelurakenteitaan on uudistamassa puolet kunnista, kun edellisvuoden arvio oli kolmannes. Henkilöstön irtisanomisaikeet ovat voimistuneet ja työttömyyden ennakoidaan lisääntyvän kaikilla alueilla vuonna 2014. Kaupan, palveluiden sekä teollisuuden investoinneissa näkymät olivat negatiiviset.
Palvelut heikkenevät ja ovat entistä kauempana
Peruspalvelujen – erityisesti terveydenhoitopalvelujen, sosiaalipalvelujen sekä opetus- ja koulutuspalvelujen – tason ennakoitiin heikentyvän tulevaisuudessa. Pienissä kunnissa palvelujen arvioitiin etääntyvän niitä käyttäviltä asiakkailta julkisen liikenteen, TE-palvelujen, poliisin ja Kelan palvelujen osalta.
Maakuntien keskuskunnissa heikennystä palvelujen saavutettavuuteen ennakoitiin TE-palvelujen, mielenterveyspalvelujen, Kelan ja julkisen liikenteen palvelujen osalta.
Oman kunnan toiminta kuntauudistuksessa arvioitiin heikommaksi kuin viime vuonna. Vielä kehnommin pärjäsi valtio, joka sai päättäjiltä kouluarvosanan 5, kun vuosi sitten luku oli lähes 6. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistustyö katsottiin heikoksi, sillä sen arvosanaksi tuli 5.
Kuntayhteistyön tarve näyttää riippuvan kuntien koosta. Suurissa kunnissa kuntayhteistyön tarve ei korostunut tulevaisuudessa siinä määrin kuin pienemmissä kunnissa. Pohjois- Suomessa ja Ahvenanmaalla korostettiin kuntien yhteistyötä muita alueita enemmän.
Aluebarometri on työ- ja elinkeinoministeriön ja Suomen kuntaliiton kaksi kertaa vuodessa teettämä verkkokysely, jonka toteuttaa Tilastokeskus. Kuluvan vuoden kahteen kyselyyn vastasi 1 487 kuntapäättäjää kunnanjohdosta, kunnanhallituksesta ja puheenjohtajistosta.