Taloudelliset syyt entistä useammin syynä anniskeluluvan peruutuksiin

Aluehallintovirastot peruuttivat viime vuonna pysyvästi 35 ja määräajaksi 66 alkoholijuomien anniskelulupaa.

Aluehallintovirastot peruuttivat lisäksi kaksi jatkoaikalupaa määräajaksi. Vähittäismyyntilupia peruutettiin määräajaksi kaksi ja yksi lupa peruutettiin pysyvästi

– Anniskelulupien peruutusten määrä kasvoi edellisestä vuodesta valtaosin meneillään olevien verohallinnon valtakunnallisten ravintola-alan tarkastusten vaikutuksesta, kertoo Valviran ryhmäpäällikkö Kari Kunnas.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pysyvien peruutusten syynä oli tavallisimmin se, että luvanhaltijalla ei enää ollut taloudellisia edellytyksiä tai luotettavuutta jatkaa toimintaansa.

Määräaikaisten peruutuksien syyt olivat moninaisempia, mutta niissäkin korostuivat luvanhaltijoiden taloudelliset edellytykset ja luotettavuus.

Taloudellisten edellytysten sekä luotettavuuden menetykset liittyvät useimmin harmaan talouden ilmiöihin kuten verojen maksamisen laiminlyöntiin tai ohimyyntiin.

Valvontatarkastukset vähenivät

Poimintoja videosisällöistämme

Aluehallintovirastot tekivät viime vuonna koko maassa 4775 valvontatarkastusta alkoholijuomien anniskelu- ja vähittäismyyntipaikkoihin. Valvontatarkastuksia tehtiin hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna, ja myös havaittujen epäkohtien määrä laski vuodesta 2014.

Valvontatarkastuksilla asiakirjapuutteet olivat yleisin havaittu ongelmakohta. Vakavia puutteita tai lainrikkomuksia havaittiin harvoin, mutta asiakkaiden liiallisesta päihtymyksestä tehdyt tarkastushavainnot olivat selvästi yleisempiä kuin vuotta aikaisemmin.

Kirjallisia huomautuksia annettiin 232 valvonta-asiassa ja varoituksia 155.

Viime vuoden lopussa Manner-Suomessa oli alkoholijuomien vähittäismyyntipaikkoja yhteensä 5717. Vähittäismyyntipaikkoja oli 78 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pidemmälläkin aikavälillä vähittäismyyntipaikkojen määrä on vähentynyt.

Myös anniskelupaikkojen määrä on vähentynyt pidemmällä aikavälillä. Vuoden 2015 lopussa Manner-Suomessa oli 8220 anniskelupaikkaa, kun vuonna 1995 anniskelupaikkoja oli noin 9400. Anniskelulupien määrä kasvoi kuitenkin 41:llä vuodesta 2014.

Anniskeluajan jatkamiseen oikeuttava lupa oli vuoden 2015 loppuessa 1036 anniskelupaikassa. Vuoden 2014 lopussa jatkoaikalupia oli yksi vähemmän.

Mainos