Globaalitalous on viime vuosina kokenut kovia. Lukiessa uutisia, joissa tullit ja kaupparajoitukset risteilevät, ajatus palaa aikaan, jolloin maailmantalouden raja-aitoja purettiin ennakkoluulottomasti ja hyvinvointia rakennettiin monenvälisillä sopimuksilla.
Vieläkö muistatte, kun kansalaisjärjestöt ja aktivistit nousivat barrikadeille vapaakauppaa vastaan? He väittivät EU:n ja muiden suurvaltojen ajavan sopimuksia, jotka pakottavat köyhät maat avaamaan markkinansa ylikansallisille yrityksille – paikallisten kustannuksella. Eetos oli selvä: vapaakauppa nähtiin uhkana kehittyville maille. Samaan aikaan, kun taloudellinen integraatio lisäsi globaalia hyvinvointia, nämä äänet halusivat paluuta suljettujen talouksien aikakauteen.
1900-luvun jälkipuoliskolla maailmankauppa vapautui lähes katkeamattomasti. Viimeisen 15 vuoden aikana suunta on kuitenkin muuttunut. Kehitys ei pysähtynyt yhdellä hetkellä, mutta selkeitä käännekohtia on. Vuoden 2008 finanssikriisi pysäytti kaupan kasvun: sitä ennen maailmankauppa kasvoi kaksinkertaisesti verrattuna globaaliin BKT:hen, mutta kriisin jälkeen osuus on tasaantunut – ja ajoittain jopa supistunut.
Vuonna 2015 WTO:n Dohan kierroksen epäonnistuminen symboloi monenvälisen kaupankäynnin vapauttamisen päättymistä. Se, mitä aiemmin pidettiin yhteisenä tavoitteena, hajosi geopoliittisten ja taloudellisten jännitteiden ristipaineeseen.
Mutta miksi globalisaation imu lakkasi?
Yksi selitys on markkinoiden uskottavuuden heikkeneminen finanssikriisin jälkeen. Kansainvälisen kapitalismin kriitikot saivat tuulta purjeisiin, ja valtioiden protektionismi voimistui. Samaan aikaan populismi ja nationalismi nousivat: Donald Trumpin ensimmäisen presidenttikauden kauppasota Kiinan kanssa, Brexit ja työpaikkojen menetyksen pelko muokkasivat poliittista ilmastoa. Epätasa-arvon kokemus ruokki vastareaktiota vapaakaupalle.
Kiinan nousu omaksumatta länsimaisia pelisääntöjä on lisännyt kitkaa kansainvälisessä järjestelmässä. Pandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan puolestaan avasivat silmät toimitusketjujen haavoittuvuudelle. Kauppapolitiikasta tuli strategista kilvoittelua, ei vain talouden logiikkaa.
Vapaan kaupankäynnin hyödyt eivät kuitenkaan ole kadonneet. The Heritage Foundationin ja The Wall Street Journalin julkaisema Index of Economic Freedom -raportti osoittaa vuodesta toiseen: mitä suurempi taloudellinen vapaus, sitä parempi vauraus. Vapaimmilla mailla on yhä yli kolminkertainen bruttokansantuote henkeä kohden verrattuna suljetuimpiin maihin. Myös työttömyys ja inflaatio ovat alhaisempia.
Fraser-instituutin mukaan vapaimpien 25 prosenttia maiden BKT per capita on 7,6-kertainen verrattuna vähiten vapaaseen neljännekseen. Ja mikä tärkeintä: köyhimpien tulot ovat näissä maissa kahdeksan kertaa suuremmat.
Vaikka hyödyt tunnetaan, taloudellisen vapauden globaali keskiarvo on laskenut huolestuttavasti. Heritage Foundationin vuoden 2025 raportin mukaan vapauden taso on alimmillaan yli kahteen vuosikymmeneen. Vain viisi maata – kuten Singapore ja Sveitsi – luokitellaan täysin vapaiksi. Samaan aikaan suurin osa maailman väestöstä elää maissa, joissa taloudellinen vapaus on heikko tai lähes olematon.
Syyksi nähdään muun muassa kasvavat julkiset menot, poliittinen epävakaus ja omistusoikeuksien rapautuminen. Euroopassa sääntelyn hallitsematon lisääntyminen on vaikuttanut erityisen negatiivisesti indeksin arvoihin.
Meidän olisi löydettävä globaali yhteistyö uudelleen. Maailma ei ole yksinkertaistunut – se on muuttunut entistä monimutkaisemmaksi. Köyhyyden poistaminen, oikeudenmukainen globalisaatio ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat edelleen kriittisiä tavoitteita. Näiden ratkaisemiseksi ei riitä, että jokainen katsoo vain omaa napaansa.
Kun tavoitteet ovat yhteisiä, myös ratkaisut on löydettävä yhdessä. Syyttelevä vastakkainasettelu ei tuo ratkaisua. Vapaakaupan aikakausi ei ollut täydellinen – mutta se toi mukanaan kehitystä, joka oli aidosti globaalia. Sen kadottaminen ei ole edistystä, vaan askel taaksepäin.
