Väittelijä Sami Louekari tutki maisemantutkimuksen väitöskirjassaan Kokemäenjokilaakson ympäristöhistoriaa 1720–1850. Ruotsissa noin 1740-luvulla alkanutta hyötynäkökulmiin painottunutta ajattelutapaa ja siitä seurannutta aikakautta kutsutaan hyödyn ajaksi.
Taustalla oli Ruotsin suurvalta-aseman päättyminen ja huomion siirtyminen Itämeren piiristä oman maan rajojen sisälle sekä sodankäynnistä rauhanajan yhteiskunnan kehittämiseen.
– Hyötyajatteluun liittyi vahva kansallinen optimismi ja usko Ruotsin luonnonvarojen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Samalla luotiin tulevaisuuden kuvaa paremmasta, vauraammasta ja onnellisemmasta Ruotsista, Louekari kertoo.
Hyötyajattelulla oli vaikutuksia ympäristöön, ja hyötyjä tavoitteleva politiikka johti muutoksiin maisemassa. Kokemäenjoen koskia perattiin 1700–1800-luvuilla lähes jatkuvasti kulkuyhteyksien parantamiseksi ja tulvien vähentämiseksi.
– Maatalouden uudisraivaus, järvenlaskut ja soidenkuivaukset muuttivat merkittävästi Porin seudun ja laajemminkin Kokemäenjokilaakson ympäristöä. Nämä muutokset näkyvät maisemassa yhä, Louekari kertoo.
1800- ja 1900-luvulla toteutetut kuivaukset ja uudisraivaus loivat eri kyliä toisiinsa yhdistävät laajat peltoaukeat ja Kokemäenjokilaaksolle yhä tyypillisen avoimen viljelysmaiseman.
Hyödyn käsitteestä ei ollut yksimielisyyttä
Louekarin tutkimus osoittaa, että 1700-luvulla Ruotsissa vallinnut hyötyajattelu läpäisi koko yhteiskunnan. Kruunulla, eliitillä ja talonpojilla oli kuitenkin kaikilla erilaiset käsitykset hyödystä.
Kruunu eli valtio pyrki vahvistamaan valtakunnan taloutta ja verotulojaan uudisraivausta ja maataloutta edistämällä sekä väestönkasvulla.
Hyödyn ajalla laadittiin lukuisia erilaisia suunnitelmia, tutkimuksia ja paikalliskuvauksia sekä pyrittiin edistämään tiedon hankintaa ja leviämistä. Tässä oppineet ja virkamiehet olivat keskeisessä asemassa.
– Monet hankkeista ja suunnitelmista jäivät kuitenkin talonpojille hyödyttömiksi, eivätkä ne siksi edes kiinnostaneet heitä. Talonpojat eivät lähteneet mukaan siihen hurmokselliseen hyötyajatteluun ja tulevaisuudenuskoon, joka oli leimallista kruunulle ja jota myös paikallinen eliitti propagoi, Louekari kuvailee.
Sen sijaan talonpojat omaksuivat hyötypuheen ja käyttivät sitä omia asioitaan ajaakseen.
– Talonpoikien poliittisesti ja juridisesti taitava toiminta osoittaa perusteettomiksi väitteet talonpojista typeränä, omaa etuaan ymmärtämättömänä ja uppiniskaisena väestönosana.
FL Sami Louekarin väitöskirja Hyödyn politiikka – Kokemäenjokilaakson ympäristöhistoriaa 1720–1850 tarkastetaan lauantaina 24. elokuuta Turun yliopistossa.