Tällaista on matkustaa Länsimetrolla – video näyttää tyhjät asemat ja tunnelit

Länsimetron asemat kumisevat vielä tyhjyyttään.

Tuore video päästää katsojan medialle järjestetylle kierrokselle uudenkarhean Länsimetron kyytiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Etelä-Suomen Median julkaisemalla videolla (alla) kuljetaan Espoon Tapiolan asemalta Matinkylään, sieltä Helsingin Lauttasaareen ja taas takaisin Tapiolaan. Videolla näkyvät tyhjillään olevat asemat. Pysähdyksiä väliasemilla ei tehdä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Länsimetro on ollut julkisuudessa runsaasti esillä viivästymisongelmien vuoksi. Hankkeen kotisivuilla kerrotaan, että Matinkylään kulkevan liikenteen aloittamiselle on tekniset edellytykset kesäkuussa.

– Metro on jo hyvin valmis. Viiden aseman yhteiskoekäyttötestaus on tehty. Nyt havaitut puutteet on korjattava ja samalla varmistettava, että asemat ja rata toimivat viranomaisten nykyisten vaatimusten mukaisesti. Tulevat korjaukset mahtuvat hankkeen loppukustannusennusteeseen, sillä siinä on varauduttu yllättäviin kulueriin hankkeen loppuvaiheessa, Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo totesi tammikuun lopussa.

Mainos