Jemen, Keski-Afrikan tasavalta, Burundi, Ukraina, Haiti ja Kongo ovat maita, joissa erikoislääkäri Kariantti Kallio on työskennellyt. Hän on tehnyt töitä nukutusten, sotakirurgian, teho- ja ensihoidon, kivunhoidon ja synnytysten parissa Lääkärit ilman rajoja -järjestössä.
–Esimerkiksi Burundissa työskentelin traumasairaalassa ja hoidin pehmytkudos- ja luunmurskavammoja, joiden syynä olivat vaaleihin liittyneet lisääntyneet väkivaltaisuudet kaupungissa. Jemenissä tein töitä sairaalassa, joka oli lähellä yhtä rintamaa. Siellä hoidettiin sotavammoja, muuta päivystyskirurgiaa ja synnytyksiä, Kallio kertoo.
Koulutukseltaan Kallio on nukutuslääkäri eli anestesiologian erikoislääkäri, ja hän työskentelee vakituisesti Uudessa Lastensairaalassa. Afrikkalaisissa sairaaloissa todellisuus oli toinen: pari leikkaussalia, pieni heräämö ja muutama huone.
–Materiaaliset asiat olivat askeettisempia leikkaustoiminnassa. Hyvin paljon pystyttiin silti hoitamaan huonokuntoisiakin potilaita, ilman hienoja seurantalaitteita, Kallio sanoo.
Potilassiirrot saattoivat olla vaarallisia, eikä potilastietojärjestelmää ollut. Kuitenkin viesti kulki hyvin eri maista tulevien kollegojen välillä.
–Kummallista kyllä, saimme toistemme käsialasta selvää, Kallio vitsailee.
Lääkintäjuna on mahdollinen vihollisen kohde
Ukrainakin on tullut Kalliolle jossain määrin tutuksi; hän teki siellä lääketieteellistä arviointia vuonna 2022.
–Kiersimme sairaaloita ja selvitimme sairaaloiden valmiutta toimia poikkeusoloissa ja hoitaa sotavammoja. Lääkärit ilman rajoja tarjosi tässä apua, koska järjestöllä on kokemusta toimimisesta vastaavissa olosuhteissa, Kallio kertoo.
Ukrainan sota on tuonut mukanaan raskaan mekanisoidun sodan aiheuttamat sotavammat ja uudenlaiset, droonien aiheuttamat vammat.
Evakuoinnit hoituvat osittain raiteita pitkin.
–Lääkintäjuna on esimerkki siitä, miten syntyy hienoja ja yksinkertaisia ratkaisuja. Järjestömme varusti yhdessä Ukrainan terveysministeriön ja kansallisen rautatieyhtiön kanssa kaksi evakuointijunaa, jossa toisessa on myös tehohoitovaunu. Junan ulkopuolta ei ole merkattu, vaan se näyttää perusjunalta. Tuolloin katsottiin olevan turvallisempaa piiloutua tavalliseksi junaksi, Kallio kertoo.
Nykysodissa esimerkiksi Punainen risti ei enää suojaa, vaan se voi olla jopa vihollisen kohde. Sairaaloihin iskemällä pyritään rapauttamaan sotilaiden moraalia ja koko yhteiskunnan luottamusta.
Onnistunut viestintä on Kallion kokemuksen mukaan konfliktialueilla elintärkeä asia.
–Sen epäonnistuminen voi johtaa todella suuriin riskeihin. Itse tosin puhun huonosti ranskaa, vain muutaman lauseen arabiaa ja ukrainaa en senkään vertaa. Tulkit ovat tärkeitä.
Jos paikallisväestön luottamus menetetään, saa Kariantti Kallion mukaan nopeasti harkita muualle lähtemistä.
–Esimerkiksi Jemenissä oli merkittävä määrä aseellisia ryhmittymiä, jotka eivät välttämättä tulleet keskenään toimeen, mutta järjestömme oli pakko tulla kaikkien kanssa toimeen.
Afrikassa näki ampumavammoja
Kallio on nähnyt työssään paljon perinteisiä sotavammoja.
–Olen työskennellyt kohteissa, joissa raskas mekanisoitu sota ja droonien aiheuttamat vammat eivät olleet todellisuutta. Jos mietin vaikka Kongon Gomaa, niin enimmäkseen vammat olivat ampuma- ja räjähdevammoja, Kallio kertoo.
Sodan keskellä muutkin vaivat vaativat hoitoa umpisuolen puhkeamisista liikenneonnettomuuksien aiheuttamiin vammoihin.
Olosuhteet työn tekemiseen ovat kriisioloissa hyvin toisenlaiset kuin Kallion varsinaisessa työssä Uuden Lastensairaalan lääkärinä. Työ kriisipesäkkeissä on opettanut paljon.
–Jos on pakko, vähemmälläkin pärjää. Toki jos vaikka potilaan munuaiset eivät toimi, eikä ole dialyysilaitteita, ollaan aika huonossa tilanteessa. Mutta huonommat materiaaliset resurssit eivät tarkoita, että mahdollisuus auttaa loppuu siihen, hän sanoo.
Halu auttaa ei katoa
Kallio sanoo olevansa ihmisenä vähän synkisteleväinen, mutta ihmisten sitkeys ja kyky sopeutua luovat aina toivoa. Lääkärit ilman rajoja -järjestön klinikoilla Kallio on myös huomannut olevansa helpommassa asemassa kuin paikalliset työkaverit.
–He ovat niitä, jotka joutuvat elämään konfliktin keskellä ja matkustavat töihin riskillä, ja siitä huolimatta he ilmestyvät töihin. Heillä on rohkeus ja halu auttaa: lähimmäisenrakkaus on vahva voima, se ei ole hävinnyt missään paikoista, joissa olen ollut töissä. Se palauttaa uskoa ihmiskuntaan, Kallio tuumaa.
Hänenkin kimmokkeensa työhön on halu auttaa.
–Olen pienestä pitäen halunnut lääkäriksi, se on sydämenasia. Nuorena näin uutisista, miten joku auttaja antoi haastattelua luotiliivit päällä. Mietin, keitä nämä ihmiset ovat, jotka jäävät silloin kun muut pakenevat paikalta, Kallio kertoo.
Hänelle jäi kipinä lähteä. Jos työ kriisialueilla kiinnostaa, Kallio kehottaa juttelemaan asiasta ensin omien läheisten kanssa.
–Oma vaimoni ja perheeni ovat todellisia sankareita, koska he joutuvat odottamaan minua kotimaassa ja elämään epätietoisuudessa, Kallio sanoo.
”Tulisateeseen ei voi mennä”
Lääkärit ilman rajoja on Ranskassa perustettu avustusjärjestö, jolla on ollut yli 500 projektia yli 70 maassa. Järjestö sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1999. Rahoituksesta 96 prosenttia tulee yksityisiltä lahjoittajilta.
–Haluamme mennä sinne, missä avun tarve on suurin, mutta turvallisuus otetaan tarkasti huomioon. Tulisateeseen ei voi mennä, silloin auttajista tulee autettavia, Kallio sanoo.
Kalliollakin on kokemuksia uhkaavista tilanteista.
–Esimerkiksi Banguissa Keski-Afrikan tasavallassa jouduimme lähtemään sairaalasta töistä, kun lähellä oli taisteluja. Odotimme asunnoilla pari päivää, ja sinä aikana projektipäällikkö piti meidät hyvin ajan tasalla tilanteesta.