Tällä viikolla jopa 30 astetta – ja sitten käänne

Lähiaikojen sää on lämpöä ja sateita.
Viikonloppuna lämpöilottelu saattaa joksikin aikaa päättyä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Viikonloppuna lämpöilottelu saattaa joksikin aikaa päättyä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Alkanut viikko on ennustuksen mukaan yleisesti aurinkoinen ja lämmin. Sadekuuroja muodostuu osaan Suomea päivittäin ja paikoin asiaan kuuluu myös ukkonen.

Forecan tämän hetken ennusteen mukaan viilentävä säärintama liikkuu Suomen yli viikonloppuna.

– Kuuroissa vettä voi sataa paikallisesti hyvinkin paljon, mutta salamamäärältään viikon ukkoset eivät näytä valtavan voimakkailta. Enimmäkseen ukkoskuurot ovat lähiaikoina melko paikallisia ja pienialaisia, elleivät keräänny jossakin ryppäiksi, kuten Helsingissä kävi sunnuntaina, Forecan meteorologi Joanna Rinne toteaa.

Maanantaina lämpötila kohosi etelässä paikoin yli 27 asteeseen. Iltapäiväkuuroja ja ukkosta tuli etenkin maan etelä- ja länsiosassa.

Tiistaina sää on pääosassa maata poutainen ja melko aurinkoinen. Päivälämpötila on enimmäkseen 19–24 astetta.

Poimintoja videosisällöistämme

– Sadekuuroja tulee kuitenkin jo aamulla Pohjanmaalla ja paikoin maan länsiosassa, iltapäivällä laajalla alueella maan länsiosassa sekä paikoin Keski-Lapissa. Kuuroissa voi esiintyä ukkosta.

Ennusteen mukaan viikonloppuna sateinen säärintama näyttää levittäytyvän koko maahan.

– Viikonloppuna päivälämpötilat putoavat 15–20 asteen tuntumaan, Lapissa jopa 10 ja 15 asteen välille.

Viilenemisen jälkeen lämmin ilmamassa lähestyisi Suomea ensi viikolla lounaasta.

– Sää alkaa kuitenkin tässä vaiheessa olla jo sen verran huonommin ennustettavaa, että vielä ei tiedetä, jatkuuko hieman viileämpi sää vai lämpeneekö uudelleen, Joanna Rinne sanoo.

Mainos