Brittilehti The Guardian on tehnyt jutun vuosimallin 1941 Mercedes-Benz 770K Grosser W150 Offener Tourenwagen -autosta. Juttu sisältää upeita valokuvia aikansa kalleimpiin ja hienoimpiin kuuluneista autosta.
Kuusimetrisellä, 4100-kiloisella limusiinilla on ainutlaatuinen historia.
Auto rakennettiin Adolf Hitlerille. Hänellä oli useita Grosser 770K:ita käytössään ja niitä lahjoitettiin Saksasta myös muille valtionpäämiehille.
Hitlerin autoista kirjaa valmisteleva The Guardianin toimittaja kertoo, että yksi vastaanottajista oli 1941 marsalkka Gustaf Mannerheim.
Adolf Hitler vieraili Suomessa Immolassa marsalkan 75-vuotispäivillä 4. kesäkuuta 1942. Tuolloin Hitler kyyditettiin lentokoneesta marsalkkaa tapaamaan rautatievaunuun ja takaisin lahja-autollaan, jonka hän oli edellisvuonna siis antanut Suomeen.
The Guardianissa auton sanotaan siirtyneen Yhdysvaltoihin 1948. Chicagolainen ostaja hankki sen ruotsalaiselta liikemieheltä.
Eri vaiheiden jälkeen kenraalimajuri William Lyon osti auton vuonna 1984. Se tunnettiin ”Hitlerin autona”. Vanhoja papereita ei ollut. Nyt täysin kunnostettu auto on Kaliforniassa Lyonin laajojen kokoelmien silmäterä.
– Ennen kuin poistun, halusin kunnostaa tämän auton, 92-vuotias kenraali Lyon sanoo.
Marsalkka Mannerheimin Grosser 770K -auton historiasta on kerrottu myös Mannerheim-sivuilla. Auton kerrotaan olleen kovassa käytössä, mutta jääneen syrjään poliittisistakin syistä 1944. Vuonna 1946 marsalkka oli päättänyt myydä auton Ruotsiin.
Autosta on äsken ilmestynyt myös kirja Suomessa.
Auto oli mukana Erwin Rommelista kertovassa Hollywood-elokuvassa Erämaan kettu (1951). Elokuva on alla alimpana oleva Youtube-video, jossa auto näkyy kohdassa 1:13.55.