Talebania pilkannut kuuluisa koomikko surmattiin raa’asti

Nazar Mohammad pidätettiin aiemmin kesällä Kandaharissa.
Nazar Mohammad oli tunnettu TikTok-videoistaan. / Twitter
Nazar Mohammad oli tunnettu TikTok-videoistaan. / Twitter

Talebanin kerrotaan teloittaneen raa’asti ääri-islamistista liikettä arvostelleen TikTok-koomikko Nazar Mohammad Khashan.

Heinäkuun lopulla kuvatulla videolla pidätetty koomikko siirretään auton takapenkille kädet selän taakse sidottuina. Rynnäkkökiväärein aseistautuneiden taistelijoiden ympäröimä Khasha jatkaa tukalasta tilanteesta huolimatta Talebanien pilkkaamista.

Toinen vartija vaikuttaa hetkellisesti huvittuneelta, kunnes Khashaa läimäistään kasvoille. Daily Express -lehden mukaan taiteilijanimeä Khasha Zwan käyttänyt koomikko otettiin vangiksi Kandaharin kaupungissa.

Ihmisoikeusjärjestöt ilmoittivat myöhemmin saaneensa tiedon teloituksesta. Hän oli tunnettu Afganistanissa TikTok-palvelussa julkaisemistaan videoista ja tansseista.

Teloituspaikalta julkaistujen kuvien perusteella koomikko oli sidottu puunrunkoa vasten.

Talebanin on kerrottu toteuttaneen vastaavia väkivallantekoja eri puolilla maata.

Mainos