Suomen Taksiliiton jäsenilleen tekemässä kyselyssä liikevaihdon kertoo laskeneen useampi taksiyrittäjä kuin puoli vuotta sitten.
Marraskuussa lähetetty kysely vahvistaa Taksiliiton mukaan sen, mitä taksien tilausvälityskeskusten tilastot ovat pitkin vuotta kertoneet, eli taksien kysyntä on laskussa viime vuoteen verrattuna.
Muutokset näkyvät myös taksiyrittäjien tuloksessa. Kyselyyn vastanneista 51 prosenttia kertoo yrityksensä liikevaihdon laskeneen jonkin verran tai merkittävästi viimeisen puolen vuoden aikana. Vastaava luku oli vielä puoli vuotta aikaisemmin 44 prosenttia.
Vain 17 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo liikevaihdon muutoksen olleen positiivista.
Suomen Taksiliiton jäsenkysely Taksipuntari toteutettiin ensimmäisen kerran keväällä 2013. Toisen kerran marraskuussa toteutettuun kyselyyn vastasi 1509 liiton jäsentä, ja vastausprosentiksi oli 36.