Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) esitti 9 600 euron verohuojennuksen poistamista kokonaan, mutta valiokunta säilytti verohuojennuksen 4 800 euron suuruisena.
”Järki voitti”, liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Kalle Jokinen (kok.) kommentoi tiedotteessaan.
Jokisen mukaan yhdessä esitettyjen ajoneuvoveron ja liikennepolttoaineiden veronkorotuksen kanssa ehdotettu muutos olisi heikentänyt merkittävästi nyt jo tiukoilla olevaa taksialaa.
“Verohuojennuksella on ollut olennainen merkitys taksiautoilijoille ja taksiliiketoiminnalle”, Jokinen toteaa.
“Verohuojennuksen poisto olisi ohjannut taksien hankintaa käytettynä ulkomailta ostettuun kalustoon. Matkustajien kannalta on tärkeää, että taksikaluston turvallisuus säilyy korkealla tasolla.”
Liikenne- ja viestintävaliokunta kritisoi verohuojennuksen poistoa voimakkaasti omassa talousarviolausunnossaan.
Jokisen mukaan valtiovarainministerin laskelmat huojennuksen poiston tuomista lisätuloista valtiolle eivät pitäneet paikkaansa ja valtion verokertymä olisi todennäköisesti jäänyt arvioitua pienemmäksi.
”Tällä ratkaisulla taksien autokauppa säilyy Suomessa”, Jokinen toteaa.
Jokinen pitää tärkeänä, että joukkoliikennettä, johon taksiliikenne olennaisena osana kuuluu, kehitetään kokonaisuutena ja asiakkaiden näkökulmasta.
“Haasteet ovat suuret ja tarpeet erilaiset eriosissa maata. Jatkossa on kiinnitettävä erityistä huomiota eri liikennemuotojen muodostamien matkaketjujen toimivuuteen ja yhtenäisen maksujärjestelmän kehittämiseen. Joukkoliikennettä pitää pystyä jatkossakin tarjoamaan joustavasti koko maassa”, edellyttää Jokinen.