Taiwanin mediassa on esitetty huolestuneita arvioita siitä, että Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan voisi rohkaista myös Kiinaa tekemään maihinnousun kapinallismaakuntana pitämälleen saarivaltiolle.
Taipei Times -lehti huomauttaa, että Venäjän strategiassa on ”hätkähdyttäviä samankaltaisuuksia” siihen, mitä Kiinan hallitus on suunnitellut Taiwanin varalle.
Molempien suurvaltojen ulkopolitiikkaa leimaa revansismi, jonka myötä menetetyksi koetut alueet pyritään saamaan takaisin tarvittaessa sotilaallisin keinoin.
– Pekingin näkökulmasta Taiwan on Yhdysvaltain nukkevaltio. Se haluaa neutraloida tämän itärannikollaan sijaitsevan uhkakuvan, Taipei Times kirjoittaa.
Kiinan ja Venäjän arvioidaan käyttävän samankaltaisia taktiikoita kohteensa vakauden horjuttamiseksi. Kiina on pyrkinyt soluttamaan kannattajiaan ja agenttejaan Taiwanin politiikkaan, liike-elämään ja jopa rikollisjengeihin. Tavoitteena on ollut luoda jännitteitä eri etnisten ryhmien välille.
Kiina seurasi tarkasti Krimin niemimaan miehitystä vuonna 2014. Taiwanin aluevesien lähellä on liikkunut ”pieniksi sinisiksi miehiksi” kutsuttuja laivaston miliisijoukkoja, jotka ovat usein käyttäneet kalastusaluksia. Taiwanin ilmatilaa haastettiin aiemmin helmikuussa kiinalaisella siviilikoneella.
– Ukrainan tilanteen kehittymistä ja länsimaiden vastausta tullaan seuraamaan Taiwaninsalmen molemmin puolin, lehti toteaa.





