Miehensä Viljo Ratian kanssa Marimekon perustanut Armi Ratia kehittivät yrityksestään upean käyntikortin Suomelle. Jo vuonna 1951 Marimekko piti muotinäytöksen Kalastajatorpalla. Kului kaksi vuotta, kun Ratiat keksivät nuoren keraamikon Vuokko Nurmesniemen os. Eskolinin, jolla ei ollut kokemusta painokankaista, mutta äkkiä Armi teki hänestä yrityksensä ensimmäisen vakituisen suunnittelijan.
Vuokosta syntyi muutaman muun suunnittelijan rinnalla aarre Marimekolle. Vaikka Armi Ratia oli tunnetusti osoittanut inhoavansa kukkakankaita, ei yrityksen sisällä vallinnut muutosvastarinta ollut esteenä, kun Vuokko aloitti nuoruuden uhkarohkeudella toteuttaa omia näkemyksiään.
Vuokosta ja hänen aviomiehestään arkkitehti Antti Nurmesniemestä tuli elinikäinen luova pari. Ideoimastaan Piccolo-kankaasta Vuokko ideoi noin 300 erilaista värimallia. Tuosta kankaasta syntyi Jokapoika-paita, jonka ensiversiot ommeltiin Tapio Wirkkalalle ja Antti Nurmesniemelle.
Näin Marimekosta oli tullut myös miesten vaatettaja. Jokapoika-paita oli niin muodikas, että sitä väitettiin löytyvän jokaisen vähänkin luovan miesoletetun kaapista. Otaniemi-pilalegenda on, että arkkitehtuurilinjalle pyrkivät tarkastettiin: valitsijat kurkkivat, josko pihaan tulevilla halukkailla oli yllään Maripaita tai allaan rättisitikka. Jos oli kummatkin, hakija hyväksyttiin oitis.
Marimekon ja Vuokon henkilökohtainen onnenpotku suuressa mittakaavassa oli, kun juuri valittu USA:n presidenttipari poseeraa kansainvälisen aikakauslehden kannessa Jacqueline Kennedyllä asunaan Vuokon suunnittelema Marimekon hellemekko. Henkilökohtainen voitto Vuokko Oy:lle oli vuosia myöhemmin, kun Vogue julkaisi hänen tuotantoaan esittelevän laajan kuva-artikkelin.
Vuokko suunnitteli, Armi läträsi
Vuokon isoisä joutui punavankileirille, hänen kotinsa eli vaatimattomasti Kalliossa ja äiti kuoli Vuokon ollessa kouluiässä. Työ Arabian tehtaalla ja Ateneumin iltakoulu loivat nöyrää ammatillista pohjaa ja unelman luovasta työstä.
Marimekon aikana Vuokko uudisti värioppeja. Hänen kankaisiinsa ilmestyi ennakkoluulottomia väriyhdistelmiä. Musiikin puolella niitä voisi kuvailla houkutteleviksi ja lempeiksi riitasoinnuiksi. Esimerkiksi vihreän ja sinisen yhdisteleminen herätti hämmästystä ja ihastusta.
Mutta vähitellen Armi Ratian ja Vuokon elintavat ja suhtautuminen vakavaan työhön alkoivat poiketa toisistaan. Armi edusti mielellään ja hemmotteli julkisuuden henkilöitä jopa mielipuolisella törsäilyllä. Bökarsin saaren iloisen ja ylettömän elämän etu oli julkisuus ja siipeilijöiden imartelu, miinuspuolen ilmiöitä olivat Armin terveyden rapistuminen – myös petollinen kyllästyminen. Samaan aikaan Vuokko keräsi mainetta ja tunnustuksia.
Lähdön jälkeen syntyi Vuokko
Vasta nyt muistelmissaan Vuokko kertoo suoraan sen, minkä alan ihmiset ovat tienneet aina siitä lähtien, kun välit Vuokon ja Marimekon rikkoutuivat. Ratkaisevaa Vuokon päätöksessä oli hänen ja Antin yhteinen pitkä Intian matka. Sen aikana he tuumivat, mitä tehdä, koska työ Armin kanssa ei ollut mieluisaa. Vuokko päätti lähteä.
Armi katkeroitui niin, että viestitteli ystävävaikuttajilleen Vuokosta katkerana: älkää antako sille mitään töitä. Vasta nyt kirjassa Vuokko kertoo, miten viheliäistä elo oli itseään täynnä olleen Armin varjossa ja litistämänä.
Kesti kolmisen vuotta Marimekosta lähdön jälkeen, ennen kuin Vuokko sai kunnolla koottua itsensä. Aivan kuten Marimekko Ratioiden aikana, VUOKKO OY toimi aluksi pienessä mittakaavassa. Nurmesniemien yhteishenki alkoi kuitenkin tuottaa uutta. Vuokko oli jo luonut brändinsä, joka tunnettiin ja jota ihailtiin.
Oman yrityksen arvo oli aluksi aineetonta: osaamista ja suurta luovuutta. Se toi markkinoille tuotteita, tuotanto ja myyntiketjut rakentuivat. Nurmesniemen pariskunta niitti palkintoja ja kansainvälistä tunnettuutta, toinen tekstiilialalla, toinen arkkitehtuurin parissa. He matkustelivat ja solmivat kontakteja. Vuokolla oli vuonna 1985 vientiä jo 20 maahan ja henkilökuntaa toista sataa.
Luottivatko he liiaksi omaan intuitioonsa
Vuokon suunnittelemat vaatteet olivat sarjatuotantoa, mutta niiden yksilöllisyys muuta tarjontaa vasten houkuttelivat. Tuo ”harha” johti jopa siihen, että tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottojuhlilla yhteensä yhdellätoista daamilla oli yllään sama Vuokon suunnittelema asu!
Eräänlaista naisiin liittyvää turhamaisuutta: se koettiin kiusalliseksi, vaikka kekkereiden koko mieskaarti oli pukeutunut yhdellä ja samalla tavoin. Voittajiksi päätyivät Jukka Rintala -kaltaiset hyperjuhlakolttujen tekijät – Vuokkoon verrattuna ehkä satakertaisin hinnoin. Naisia rahastetaan…
Jonkinlaista rämäpäisyyttäkin ilmeni. Mekko nimeltä Kihlatasku käsitti joukon neppareita, nappeja ja vetoketjuja (jotka kuulemme eivät olleet sopivia naisten asuihin!) ja merkillisiä taskuja. Luomus muistuttaa jonkinlaista kävelevää sirkustelttaa.
Siinä missä Vuokko ja Antti Nurmesniemi olivat loistavia luovia taiteilijoita, voi kysyä, miten he kykenivät ennalta suojautumaan taloudellisilta riskeiltä? Oliko heillä kyllin luotettavia neuvonantajia vai luottivatko he kylmässä maailmassa operoidessaan liiaksi omaan intuitioonsa? Syyllisiä etsimättä murheellista on todeta, että VUOKKO meni konkurssiin 1988. Välivaiheiden jälkeen siitä on kutistuneena enää Korkeavuorenkadulla toimiva pieni myymälä.
Jutta Ylä-Mononen: VUOKKO. Muotoilija Vuokko Nurmesniemen elämä ja ura. Siltala 2021.