Poliitikot puhuvat koulutuksen merkityksestä, mutta tohtorikoulutus näyttää olevan työnhaussa usein suoranainen este, dismeriitti, toteavat Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen ja opettajana työskentelevä kasvatustieteen tohtori Matti Taneli.
Heidän mukaansa tohtorikoulutuksella on tärkeä merkitys työelämässä.
– Mutta valitettavasti tohtoreita ei kovinkaan paljon rekrytoida edes kunnan- tai valtionhallintoon. Maisterit ja jopa tradenomit menevät monilla aloilla, myös opetus-ja koulutusaloilla, tiedeyliopistoja lukuun ottamatta kirkkaasti tohtoreiden ohi, kaksikko kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa.
Kekkosen ja Tanelin mukaan yliopistoista valmistuu aikaisempaa enemmän tohtoreita, mutta heidän mahdollisuutensa työllistyä oman alansa töihin etenkin humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla ovat varsin vaikeat. Monet tohtorit ovat työttöminä tai koulutustaan vastaamattomissa pätkätöissä.
– Yhteiskunnassamme vannotaan koulutuksen ja tutkintojen nimeen, mutta mitään takeita ei ole, että tohtorien moninaisia kykyjä ja taitoja kaivattaisiin työelämässä.
Kaksikko viittaa Päivi Fadjukoffin (HS Mielipide 10.7.) kirjoitukseen, jonka mukaan tohtorikoulutuksen näkyvä arvostaminen esimerkiksi ministeriöiden keskeisiin tehtäviin rekrytoitaessa olisi myös vakuuttava signaali koulutuksen merkityksestä ja tohtoreiden mahdollisuuksista merkitykselliseen uraan yhteiskunnassa. Näin tulisi olla varsinkin opetus- ja koulutusaloilla.
Kekkosen ja Tanelin mielestä koulutuksen merkityksen ymmärtäminen ei ole tai sen ei ainakaan pitäisi olla vain juhlapuheiden asia, vaan sen tulisi näkyä myös käytännössä. Opillista pätevyyttä pitäisi arvostaa erityisesti vaativissa asiantuntijatehtävissä.
– Jos koulutuksen tuoma pätevyys ei saa ansaitsemaansa arvostusta, vaarana on moraalikato ja koulutetun työvoiman siirtyminen töihin ulkomaille.
– Jos koulutusta ei käytännössä arvosteta riittävästi, se antaa nuorille ikävän signaalin. Heiltä katoaa innostus opiskeluun. Siihen Suomella ei todellakaan ole varaa.