Tästä päivästä lähtien vuoden loppuun saakka kansalaisten tulot jäävät kokonaan omaan käyttöön. Alkuvuosi on laskennallisesti paiskottu töitä verottajan eli yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseksi.
Veronmaksajain Keskusliiton mukaan kuluvana vuonna kokonaisveroasteen arvioidaan Suomessa olevan 44,6 prosenttia kansantuotteesta, kun mukaan lasketaan valtion, kuntien ja kirkon tuloverot, kulutusverot sekä lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut. Tämä prosentti tulee vuoden 2013 työpäivistä laskettuna täyteen tänään.
Veronmaksajan taksvärkkipäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1981 lähtien. Tuolloin kansantalouden veroaste oli 37,8 prosenttia.
Alkuvaiheessa päivän vietto ajoittui toukokuulle, 1980-luvun lopussa kesäkuun alkupäiviin. Tällöin Suomen veroaste oli lähellä EU-maiden keskitasoa.
1990-luvun lopulla taksvärkkipäivä valui pahimmillaan jopa heinäkuun alkuun. Viime vuosina taksvärkkipäivä on vakiintunut kesäkuun toiselle viikolle.