Kokoomuksen ryhmäjohtaja Kai Mykkänen kertoo monen kysyneen häneltä, mihin eduskuntavaalit ratkeavat.
– Itse asiassa hyvinkin oikea valistunut veikkaus on, että voi ratketa sattumaan. Viimeiset paikat (vaalipiireissä) ovat niin pienestä kiinni, Kai Mykkänen sanoi Espoossa vaalitilaisuudessa lauantaina puhuessaan.
– Jokainen soitto kaverille, tekstari, Facebook-postaus – kukin voi ratkaista nämä vaalit. Ja sunnuntaina uurnille.
Mykkänen puhui koulujen, sairaaloiden, vanhuspalvelujen, teiden ja yhteyksien rahoittamisesta.
– Se ei onnistu sillä, että me rupeamme verottamaan vielä lisää – varsinkaan yrittäjyyttä ja työtä.
– Meidän täytyy pysäyttää velkaantuminen. Tänä vuonna maksetaan korkomenoja valtion velasta jo enemmän kuin yliopistojen menot ovat yhteensä, tai poliisin ja rajavartioston menot yhteensä.
– Tällä menolla me ajaudumme velkakonkurssiin tämän hyvinvointivaltion kanssa, ja sitä me emme halua, Kai Mykkänen sanoi.
– Jos olette sitä mieltä, että tähän menoon pitää saada käänne, niin auttakaa ehdokkaita ja äänestäkää. Viimeinen kansanedustajan paikka voi olla ihan muutamista kymmenistä äänistä kiinni monessa vaalipiirissä. (juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Iltalehti kertoo kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon kampanjatilaisuudesta Helsingissä.
– Selkeästi vaalivoittoa kohden mennään, Petteri Orpo sanoi IL:lle.
Orpon mukaan heidän ohjelmansa ”on innostanut väkeä, ja se näkyy”.
– Me voitamme eduskuntavaalit ja muutamme Suomen suunnan.
– Me olemme selkeä vaihtoehto vasemmistohallitukselle, Sanna Marinin johtamalle hallitukselle, joka on tarjonnut jatkossakin veronkorotuksia ja velanottoa.
Kyllä tämä hoidetaan #kokoomus #vaalit2023 pic.twitter.com/QkDQrRQeBk
— Katri Manninen (@katrimanninen) April 1, 2023