Rajavartiolaitoksessa on vuodesta 2020 alkaen ollut käynnissä Vartiolaiva 2025 -hanke. Sillä korvataan vanhentuvat ulkovartiolaivat kahdella Turva-luokan ulkovartiolaivalla. Ensimmäinen uusi laiva on nyt valmistunut. Toinen laivoista valmistuu vuoden 2026 aikana. Uudet laivat tulevat olemaan käytössä 2050-luvulle saakka.
– Itämeren turvallisuustilanne alleviivaa hankkeen merkitystä. Uusien suorituskykyisten laivojen käyttöönotto parantaa merkittävällä tavalla Suomen merellistä turvallisuutta, totesi Rajavartiolaitokselta prikaatikenraali Jari Tolppanen viime joulukuussa, kun toisen laivan rakentaminen aloitettiin.
Rajavartiolaitos toteaa, että turvallisuusympäristössä on tapahtunut viimeisten vuosien aikana merkittäviä muutoksia, jotka ovat perusteellisia ja pitkäaikaisia. Muutos on asettanut uusia ja entistä vaativampia haasteita myös turvallisuusalan toimijoille. Uusiin haasteisiin on kyettävä reagoimaan sekä vaikuttamaan nopeasti ja tehokkaasti.
Suomen merellinen toimintaympäristö on haastava. Merialueiden liikenne on hyvin vilkas ja monipuolinen, mikä lisää suuronnettomuuksien ja läheltä piti -tilanteiden riskiä.
Rajavartiolaitoksen suorituskyky ja sen tarpeellisuus merellisissä tehtävissä on viimeaikaisissa tapahtumissa päässyt koetukselle ja myös osoittanut tarpeellisuutensa.
Rajavartiolaitoksen suorituskyky avomerellä perustuu merkittäviltä osin monitoimisten ulkovartiolaivojen jatkuvaan operointiin ja valmiuteen. Ulkovartiolaivat ovat merellä noin 330 vuorokautta vuodessa.
Rajavartiolaitoksella on tällä hetkellä käytössään kolme ulkovartiolaivaa, joista 2014 käyttöönotettu vartiolaiva Turva on ajanmukainen. Kahdesta vanhasta ulkovartiolaivasta valmistaudutaan luopumaan siinä vaiheessa, kun uudet laivat valmistuvat ja ne otetaan käyttöön.
Uusissa laivoissa suorituskyky paranee merkittävästi poistuviin laivoihin verrattuna. Alusten valvonta- ja vaikuttamiskykyä rajojen valvonnassa sekä sen yhteydessä tehtävässä alueellisen koskemattomuuden valvonnassa ja turvaamisessa parannetaan.
Kehittyneet valvontajärjestelmät ja tiedonsiirtoratkaisut parantavat tilannekuvan ylläpitoa ja sen jakamista. Uusien laivojen avulla kyetään kasvattamaan myös massaevakuointikykyä.
Vakavien ympäristöonnettomuuksien hallinnan valmius on kaikilla aluksilla välitön ja kokonaisöljynkeräyskapasiteetti noin kaksinkertaistuu nykyisestä. Uudet laivat tulevat olemaan vähäpäästöisiä ja energiatehokkaita.
Rajavartiolaitos valitsi 2021 järjestetyssä tarjouskilpailussa toimittajaksi Meyer Turku Oy:n, joka vastaa laivojen rakennuttamisesta Gdanskissa Puolassa ja Uudessakaupungissa.
Eduskunta myönsi laivojen hankintaan 448 miljoonan euron tilausvaltuuden.
Laivojen pituus on 98 metriä, leveys 17,6 metriä, syväys 5,1 metriä ja koneteho 12 MW.
Alusten suorituskykyjä
• monipuoliset valvontasensorit
• kybersuoja
• voimankäyttökyky
• tilannekuvan vaihto Puolustusvoimien kanssa
• maanpuolustustehtävät
• helikopteritukeutuminen
• RPAS-toiminta
• monipuolinen venekalusto
• massaevakuointikyky
• öljykeräyskapasiteetti 1 180 m3
• kemikaalintorjunta
• laivapalojen sammutus
• jäissäkulkukyky
• hätähinauskyky
• hybridikoneisto
• osastoitu kaksoisrunko





