Syytetty Telegram-johtaja näyttäytyi Pariisissa hymyilevänä: Tekee jo yhteistyötä

Pavel Durov päästettiin vastaamaan rikosepäilyihin vapaalta jalalta jättitakuuta vastaan.
Pavel Durov. AFP / LEHTIKUVA / STEVE JENNINGS
Pavel Durov. AFP / LEHTIKUVA / STEVE JENNINGS

Telegramin perustaja-johtaja Pavel Durov on nähty Pariisissa naisseuralaisensa kanssa. Durov pidätettiin runsas viikko sitten tämän saavuttua Parisiin. Ranskan poliisi epäilee Durovia lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyviin rikoksiin sen vuoksi, että varsinaiset epäillyt ovat toimineet hänen omistamallaan alustalla eli Telegramissa, ja Telegramin moderointi on hyvin puutteellista.

Durov päästettiin muutaman päivän pidätyksen jälkeen vapaaksi viiden miljoonan euron takuusummaa vastaan ja määrättiin maastapoistumiskieltoon. Viikonloppuna hän kulki Champs Elysees -kadulla naisseuralaisensa Julija Vavilovan kanssa. Molemmat näyttivät hyvinvoivilta kuvassa, jonka julkaisi Paris Match.

Mainos - sisältö jatkuu alla

39-vuotias Durov on sekä Ranskan, Arabiemiraattien että saarivaltio Saint Kitt ja Nevisin kansalainen. Syntyjään Durov on Venäjältä, ja hänellä on tiettävästi yhä myös Venäjän kansalaisuus – kolmen aiemmin mainitun kansalaisuuden lisäksi. Durovin suhde Venäjään ja sen hallintoon on kuitenkin ongelmallinen: Durov joutui luopumaan vuonna 2006 perustamansa VKontakten osakkeista eräänlaisen nurkanvaltausoperaation johdosta vuonna 2014. Tuolloin VKontakten osake-enemmistön ottivat haltuun Kremlille myötämieliset liikemiehet, ja Durov lähti Venäjältä kiukkusena vuonna 2014.

Pavel Durov perusti Telegramin veljensä Nikolain kanssa vuonna 2013. Nykyään Telegramilla on maailmanlaajuisesti noin 800-900 miljoonaa käyttäjää. Palvelu on monelle venäjänkieliselle erittäin keskeinen uutislähde, ja myös Venäjän hallinto käyttää sinne perustettavia uutiskanavia ahkerasti viestiensä välittämiseen.

Durov suhtautuu tunnetusti varsin nihkeästi yhteistyöhön viranomaisten kanssa, varsinkin, jos Telegramista tulisi viranomaisten mielestä poistaa sisältöjä. Niinpä Telegramista löytää helposti niin huumekauppaa, yksityisarmeija Wagnerin viestintää kuin uusnatsiliikkeitä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viikonloppuna ranskalaislehti Libération kuitenkin kertoi, että sen lähteiden mukaan Pavel Durov on nyt sitoutunut tekemään yhteistyötä Ranskan tiedustelun kanssa. Lehden mukaan Durov tapasi sisäisestä tiedustelusta vastaavan DGSI:n virkailijoita Dubaissa jo kauan ennen pidätystään Pariisissa. Libérationin mukaan yhteistyön johdosta Ranska pystyi estämään useita terrori-iskuja.

 

 

Mainos