Sisäisen turvallisuuden asiat ovat olleet viime aikoina laajasti esillä – syystäkin. Turvallisuus on ihmisen perustarpeita ja sen takaaminen valtiovallan tärkeimpiä tehtäviä. Rauhalliseen Pohjolaankin on rantautunut uusia uhkia: kyberrikollisuutta, kansainvälisiä terrorismikytköksiä, ääriliikkeiden aktivoitumista sekä järjestäytynyttä rikollisuutta. Mielessä täytyy kuitenkin pitää, että Suomi on edelleen erittäin turvallinen maa niin arjessa kuin kansainvälisesti vertailtunakin. Paljon perinteistä rikollisuutta on saatu kitkettyä ja esimerkiksi omaisuusrikosten määrä on pitkällä aikavälillä laskenut.
Uusiin turvallisuusuhkiin on kuitenkin suhtauduttava vakavuudella. Poliisin, yritysten, julkisten tahojen ja kansalaisten kyberturvallisuusosaamista on parannettava. Tarvitsemme myös uusia lainsäädännöllisiä työkaluja. Terrorismin torjunta edellyttää kansainvälistä yhteistyötä ja laajaa, hallinnonalat ylittävää jämäkkää toimintaa Suomessa. Sama pätee kansainväliseen rikollisuuteen. Sen torjunnassa tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että rikollisjärjestöt eivät pääse pesiytymään yhteiskunnan rakenteisiin, kuten liike-elämään tai julkiseen päätöksentekoon.
Jyväskylän mellakan jälkeen olen vaatinut ääriliikkeiden valvonnan tiukentamista. Suomessa ei kerta kaikkiaan hyväksytä väkivaltaa. Ääriliikkeiden parempi valvonta saattaa vaatia lisäresursseja. Selvitystyö tilanteesta on kesken. Poliisin resursseista ylipäätään on pidettävä huoli.
Loppujen lopuksi turvallisuudessa on kuitenkin kyse siitä, onko yhteiskuntamme riittävän vakaa ja hyvä. Tarjoaako se mahdollisuuksia kaikille, erityisesti nuorille? Kokevatko kaikki olevansa osallisia yhteiskunnasta? Pahoinvointi, toivottomuus ja osattomuus ovat usein pääsyyt niin perinteiselle rikollisuudelle kuin ääriliikkeiden kasvulle ja terrorismin uhallekin.
Näin ollen pitkällä aikavälillä parasta turvallisuuspolitiikkaa onkin mahdollisuuksien tasa-arvosta tiukasti kiinni pitäminen ja syrjäytymisen estäminen. Nuorisotyöttömyys on Suomessa aivan liian korkealla tasolla. Kesäkuussa lähes 56 000 nuorta oli vailla työtä. Pitkittynyt työttömyys johtaa syrjäytymiskierteeseen, mikä on omiaan lisäämään ääriajatusten viehätystä. Nuorisotakuu ei ole toiminut toivotulla tavalla, mutta sen lupauksen eteen on jatkettava työskentelyä. Nuorisotakuun kehittäminen erityisesti sosiaalityön osalta onkin hallituksen työlistalla, mikä on erinomaista.
Parhaat lääkkeet työttömyyteen – myös nuorisotyöttömyyteen – ovat tietenkin kasvava talous ja terveet työmarkkinat. Hallituksen tärkeimpiä tavoitteita ovatkin Suomen kääntäminen kasvu-uralle ja työmarkkinoiden uudistaminen siten, että entistä useampi pääsisi töihin. Näihin uudistuksiin on laitettava kaikki voimat. Myös työmarkkinajärjestöjen yhteiskuntasopimus on keskeinen työkalu, kun Suomen suuntaa käännetään. Se tarvitaan. Talouskasvu on tärkeää myös siksi, että hyvinvointipalvelumme – esimerkiksi koulut ja terveyskeskukset – pystyttäisiin rahoittamaan tulevaisuudessakin. Kestävä julkinen talous on mahdollisuuksien tasa-arvon ehdoton edellytys.
Päivänpolitiikan tyrskyissä on muistettava, että työtä tehdään paremman ja turvallisemman yhteiskunnan puolesta. Tämä edellyttää hyvää hallinnointia ja viisaita päätöksiä, mutta myös rohkeaa arvojohtajuutta. Kansanedustajien, ministerien ja puolueiden johtohahmojen on uskallettava puolustaa suvaitsevaista, moniarvoista ja välittävää Suomea. Sellaisessa Suomessa jokainen voi tuntea olevansa osa yhteiskuntaa, jokainen saa tasavertaiset mahdollisuudet menestyä – ja jokaisesta pidetään huoli, jos omat voimat eivät kanna.
Kirjoittaja Petteri Orpo on sisäministeri ja kokoomuksen kansanedustaja.