Kreikka on jälleen noussut eurooppalaisen talouskeskustelun otsikkoihin. Pitkään jatkunut taloudellinen lama sai kreikkalaiset äänestämään valtaan vasemmistoradikaalin Syriza-puolueen. Syrizan ilmeinen tavoite on haastaa sekä kreikkalaisen yhteiskunnan että euroalueen vallitsevat instituutiot ja toimintatavat.
Kreikkalaisen yhteiskunnan instituutioiden ja toimintatapojen haastaminen on monella tapaa tervetullutta. Kreikkalaisten oligarkien valta on merkittävästi rajoittanut markkinatalouteen olennaisena osana kuuluvaa kilpailua. Kilpailua on vääristänyt varsinaisten kilpailunrajoitusten lisäksi varsin valikoiva verojen maksu. Jotta talous pääsisi kestävälle ja vahvalle kasvu-uralle, on välttämätöntä murskata monia vanhoja kreikkalaisia toimintatapoja.
Vaikka Syrizan kotimaan talouspolitiikkaankin liittyy monia kyseenalaisia politiikkalinjauksia ja se on näistä politiikkalinjauksista osin sisäisesti riitaisa, ylivoimaisesti suurimman haasteen puolue kohtaa euroalueen tasolla. Kreikka on Syrizan johdolla ilmoittanut pyrkivänsä haastamaan koko euroalueen talouspolitiikan. Tavoitteena on luoda suuri investointiohjelma, jonka rahoittajana toimisi Euroopan keskuspankki (EKP). Lisäksi Syriza varaa oikeuden kansallisesti päättää julkistalouden alijäämistä ja tarvittavista uudistuksista mm. työmarkkinoilla, vaikka se ei itse pysty hankkimaan rahoitusta markkinoilta.
Lähes koko euroaluetta riivaavan talouskriisin hoitoa on vaikeuttanut toimivien instituutioiden ja menettelytapojen puute. Yhdysvallat ja esimerkiksi Iso-Britannia ovat jo päässeet tukevalle kasvu-uralle. Euroalueen talouskriisille ei vieläkään näy loppua, koska euroalueen rakenteet vesittävät tai jopa kokonaan sulkevat pois monia sellaisia politiikkatoimia, joita Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat menetyksellisesti harjoittaneet.
Syriza on oikeassa siinä, että Kreikka ja koko euroalue tarvitsevat sekä julkisia että yksityisiä investointeja. EKP:n massiivinen valtionlainojen osto-ohjelma voi olla osaltaan mahdollistamassa näitä investointeja. Nollaan painuvat valtion velkapapereiden korot voivat saada pankit kiinnostumaan riskillisimmistä yksityisistä investointikohteista. Julkisten investointien nollakorko mahdollistaa julkisten investointien tekemisen jopa Espanjan kaltaisessa kriisimaassa.
Syriza hakee kuitenkin jotakin enemmän kuin mitä EKP:n nykyinen valtionlainojen osto-ohjelma tarjoaa. Positiivisena voi pitää rahoituksen kytkemistä suoraan investointeihin, mikä ei välttämättä toteudu EKP:n nykyisessä ohjelmassa. Ongelmallisempi kohta on EKP:n rahoitukseenkin pohjimmiltaan liittyvä yhteisvastuu, jonka olomassaolo edellyttää aina kontrollin mahdollisuutta. Kun tähän havainnon liittää Syrizan vaatimuksen saada itse määrittää Kreikassa harjoitettavan talouspolitiikan suuntaviivat, ollaan euroalueen ongelmien ytimessä. Vallan ja vastuun kohtaannon ongelma on edelleen ratkaisematta, ja ilman sitä on mahdotonta edetä kohti tehokkaampaa eurooppalaista talouspolitiikkaa.
Valuuttaunioni tarvitsee toimiakseen yhteisen rahapolitiikan lisäksi osin yhteistä talouspolitiikkaa. Kansallisista lähtökohdista lähtevän talouspolitiikalle on tilansa, mutta alijäämien hoidon ja niiden rahoittamisen osalta pitää luoda yhteisesti sovitut menettelytavat. Vallan ja vastuun yhteenkuuluvuuden periaatteesta ei varsinkaan pidä luopua tilanteessa, jossa vaatijana on monin osin markkinatalouden periaatteista luopunut puolue. Jos näin toimitaan, lasku voi olla euroalueelle tuhoisan suuri.
Markus Lahtinen on Pellervon Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja.