Synnytysten määrä vähenee – ensisynnyttäjien keski-ikä nousee

Syntyneiden lasten määrä on pienentynyt Suomessa viitenä vuonna peräkkäin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Viime vuonna Suomessa syntyi 55 759 lasta, mikä on 3,5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014. Syntyneiden lasten määrä on pienentynyt viitenä vuonna peräkkäin.

Viime vuonna kaikista synnyttäjistä 41 prosenttia oli ensisynnyttäjiä. Ensisynnyttäjien keski-ikä on vuosittain hieman noussut ja oli 28,8 vuotta vuonna 2015. Kaikista synnyttäjistä yli 35-vuotiaita oli 20,8 prosenttia.

Alle 20-vuotiaiden osuus kaikista synnyttäjistä vähentyi sen sijaan yhä ja oli vain vajaa kaksi prosenttia.

Joka kolmas (35 %) synnyttäjä oli ylipainoinen. Yli 35-vuotiaista synnyttäjistä 40 prosenttia oli ylipainoisia. Heillä todettiin myös enemmän raskausdiabetesta (18 %) ja keisarileikkauksia tehtiin seitsemän prosenttiyksikköä enemmän kuin nuoremmille synnyttäjille.

Alkuraskauden aikana tupakoivien osuus (15 %) vähentyi hieman viime vuonna, mutta oli edelleen yhtä korkea kuin kymmenen vuotta sitten. Kuitenkin 49 prosenttia kaikista alkuraskauden aikana tupakoineista ilmoitti lopettaneensa tupakoinnin raskausaikana. Tämä osuus on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Mainos