Synkkä arvio: Pohjois-Korea voi iskeä USA:han ydinohjuksella jo heinäkuussa

Britannia arvioi, että Pohjois-Korea pystyy tekemään täysimittaisen ydiniskun viimeistään kesällä 2019.

Pohjois-Korea voisi tehdä täysimittaisen ydiniskun Yhdysvaltoja vastaan jo tänä kesänä, selviää Britannian puolustusministeriön arviosta.

Puolustusministeriön valtiosihteeri Earl Howe luovutti Pohjois-Korean ydinohjelmaa koskevan arvion parlamentin puolustusvaliokunnalle 23. tammikuuta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Earl Howe kertoi valiokunnalle tammikuussa, että puolustusminiteriön arvion mukaan Pohjois-Korea pystyy tekemään täysimittaisen ydiniskun 6-18 kuukauden sisällä.

Howen tammikuussa antamat lausunnot julkistettiin torstaina osana valiokunnan raporttia, joka käsittelee Pohjois-Korean ydinasetavoitteita.

Howen esittelemän aikaikkunan perusteella Pohjois-Korea kykenisi tekemään iskun jo tänä kesänä 23. heinäkuuta, mutta viimeistään kesällä 2019.

Poimintoja videosisällöistämme

Puolustusministeriö vahvisti tällä viikolla torstaina uutissivusto Business Insiderille Howen arvioon perustuvan aikaikkunan.

Pohjois-Korea teki viime vuonna useita ydinase- ja ohjustestejä. Useiden asiantuntijoiden mukaan Pohjois-Korea saattaa kyetä laukaisemaan Yhdysvaltoihin asti kantavan mannertenvälisen ballistisen ohjuksen. Pohjois-Korealla ei kuitenkaan uskota olevan tällä hetkellä tarpeellista teknologiaa ohjusten varustamiseksi ydinkärjillä.

Puolustusministeriö uskoo Pohjois-Korean kuitenkin kehittelevän ratkaisua, jotta ohjukset voitaisiin varustaa ydinkärjillä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pohjois-Korean ja USA:n välillä on ollut viime aikoina havaittavissa pientä lähentymistä. Pohjois-Korea on ilmaissut halua keskustella ydinaseriisunnasta Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen kanssa. Huhtikuussa on määrä järjestää Koreoiden välinen huippukokous ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen.

Pohjois-Korean uskotaan kuitenkin valmistelevan satelliitin laukaisua, joka voisi pilata lähestyvät neuvottelut.

Yhdysvallat on toistuvasti pitänyt kykyä iskeä manner-Yhdysvaltoihin rajana, jota Pohjois-Koreaa ei saa päästää ylittämään.

Mainos