Espoon Haukilahden ranta helteisenä syyspäivänä 5. syyskuuta 2024. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Syksy on myöhässä osassa maata

Viikonloppuna lämpötila voi kohota paikoin hellelukemiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Termisen syksyn alku on maan pohjoisosissa myöhässä keskimääräisestä, kertoo Foreca.

Terminen syksy alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvämmin 10 asteen alapuolella.

– Enontekiöllä keskilämpötila on jo sahannut 10 asteen molemmin puolin, mutta muuten on oltu tukevasti termisen kesän puolella. Terminen syksy on siis selvästi jäljessä tavanomaisesta Lapissa, Forecan meteorologi Anna Latvala toteaa.

Tilastojen mukaan terminen syksy on alkanut tähän aikaan tyypillisesti jo lähes koko Lapissa ja paikoin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun itäosissakin.

Kesäinen lämpö jatkuu Suomessa viikonloppuna ja ensi viikolla.

– Lauantaina hellekään ei ole mitenkään mahdotonta paikoin, mutta ilmamassa on jo vähän viileämpi. Sunnuntaina helle on todennäköisempää kuin lauantaina, Latvala sanoo.

Lämmin sää jatkuu ensi viikon alussa maanantaina ja tiistaina.

– Etelänpuoleinen tuuli voimistuu, mutta lämmin sää ei katoa minnekään. Maan etelä- ja keskiosassa on enimmäkseen 20–24 astetta ja Lapissa 15–20 astetta.

Tämän hetken ennusteen mukaan keskiviikon ja torstain aikana sää alkaa muuttua vähitellen epävakaisemmaksi lännestä alkaen. Aurinkoisilla alueilla 20 asteen raja saattaa Latvalan mukaan kuitenkin ylittyä koko maassa.

– Mitään rajua kylmenemistä ei siis vielä näy, vaikka syyskuun ensimmäisen viikon kaltaisia lukemia ei enää ensi viikon loppupuolella näykään, Latvala sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)