SY: Yrittäjävähennyksellä tuhansia uusia työpaikkoja

Suomen Yrittäjät esittää, että hallitus päättäisi kehysriihessä viiden prosentin yrittäjävähennyksestä elinkeinonharjoittajille ja henkilöyhtiöille.

– Muutos auttaisi luomaan tuhansia uusia työpaikkoja, ja pienyritysten verotus seuraisi osakeyhtiöiden verotuksen kehittymistä, Suomen Yrittäjät uskoo.

Yrittäjät esittää, että hallitus käynnistää yrittäjävähennystä koskevan muutoksen valmistelun siten, että sitä voitaisiin soveltaa vuoden 2015 alusta lähtien. Muutoksen kustannus olisi noin sata miljoonaa euroa.

Esityksen mukaan pienyrittäjien tulosta verotettaisiin 95 prosenttia. Vähennys merkitsisi maltillista, noin kahden prosenttiyksikön kevennystä pienyritysten verotukseen.

– Vaikka hallituksella on paineita kiristää verotusta, tämä muutos kannattaisi tehdä, koska se parantaisi pienyrittäjien mahdollisuuksia luoda uusia työpaikkoja ja kasvattaa yrityksiään, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoo.

Suomessa on noin 130 000 Suomen Yrittäjien ehdottaman yrittäjävähennyksen piiriin kuuluvaa yritystä. Näistä noin 7 prosenttia eli yli 9000 yritystä on ilmoittanut olevansa voimakkaasti kasvuhakuisia ja siten mahdollisia uusien työpaikkojen luojia.

Järventaus huomauttaa, että pienet yritykset työllistävät paitsi palkkaamalla omia työntekijöitä, verkostoitumalla toisten pienten yritysten kanssa ja lisäämällä työllisyyttä myös siten.

– Juuri pienet yritykset työllistävät: vuosina 2001–2012 uudet yksityisen sektorin työpaikat syntyivät lähes pelkästään pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Kaikkein eniten henkilöstön määrä kasvoi pienimmissä 1–9 henkeä työllistävissä yrityksissä.

Järventauksen mukaan verotuksen keventäminen vaikuttaa yritysten investointipäätöksiin alentamalla investointien tuottovaatimusta. Verorasituksen alentaminen lisää myös yritysten investointeihin liittyvää riskinottoa ja kannustaa yrittäjyyteen.

Mainos