Suvivirsi-korvauksia esittänyttä lautakuntaa vaaditaan lakkautettavaksi

Aloitteen mukaan muut viranomaiset korvaavat Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan.
Koululaisia ja vanhempia koulun pihassa Helsingissä 2025. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Koululaisia ja vanhempia koulun pihassa Helsingissä 2025. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu, Teemu Keskisarja ja Onni Rostila ovat jättäneen tänään toimenpidealoitteen Yhdenvertaisuus ja tasa-arvolautakunnan lakkauttamiseksi. Heidän mukaansa lautakunta on osoittautunut täysin turhaksi ja jopa vahingolliseksi elimeksi.

– Se esimerkiksi viittasi kintaalla perustuslakivaliokunnan linjauksille siitä, että suomalaisilla on täysi vapaus ja oikeus ylläpitää perinteitään ja kulttuuriaan vaikkapa keväisen Suvivirren ja Varpunen jouluaamuna -joululaulun muodossa, Aittakumpu sanoo tiedotteessa.

Aiemmin myös kokoomuksen veteraanikansanedustaja Ben Zyskowicz on ehdottanut lautakunnan lakkauttamista. Vuonna 2024 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta suositti 1500 euron hyvitystä, kun hämeenlinnalaiskoulussa lapsi oli joutunut kuulemaan uskonnollisia lauluja.

Zyskowicz lakkauttaisi myös yhdenvertaisuusvaltuutetun toimen ja yhdistäisi sen tasa-arvovaltuutetun kanssa. Hän toisti kantansa hiljattain Demokraatin haastattelussa.

Lautakunnalla oudot perustelut

Perustuslakivaliokunta on toistuvasti todennut, että yksittäisen virren laulaminen koulun juhlassa ei tee tilaisuudesta uskonnon harjoittamista, vaan kuuluu suomalaiseen perinteeseen.

Poimintoja videosisällöistämme

– Suvivirsi-farssi on viimeistään osoittanut, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaa ei tarvita. Kun lautakunta lakkautetaan, normaalit valitustiet jäävät voimaan ja säästetään veronmaksajien rahaa, Rostila toteaa.

Espoon kaupunki päätti tällä viikolla, ettei se aio maksaa lautakunnan esittämiä korvauksia perheelle Suvivirren kuulemisesta. Perustetta hyvityksen maksamiselle ei kaupungin mukaan ole.

Suvivirrestä valittanut espoolaisisä sen sijaan aikoo jatkaa prosessia ja on kertonut olevansa tarvittaessa valmis menemään oikeuteen asti.

– Suomessa on ilman yhdenvertaisuuslautakuntaakin aivan riittävästi viranomaisia ja elimiä, jotka valvovat ja turvaavat perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Näitä ovat esimerkiksi tuomioistuimet, poliisi, oikeuskansleri, tasa-arvovaltuutettu, eduskunnan oikeusasiamies ja monet muut viranomaiset, kuten työsuojeluviranomaiset, Keskisarja toteaa.

LUE MYÖS:
Korvaus Suvivirrestä perheelle yli 3000 euroa – ”Näinkö asioita arvotetaan?”

Heikki Vestman: Suvivirrestä on ollut selvä linja jo yli 20 vuotta

Mainos