Määrä on pysynyt ennallaan vuoden toisella ja kolmannella neljänneksellä. Tämä on hieman enemmän kuin vastaavina ajankohtina 2015 ja 2016.
Maksuviivemerkintä tarkoittaa, että yritys ei ole maksanut riidatonta laskuaan määräajassa ja saatava siirtyy perintäpalvelun perittäväksi. Maksuviivemerkintä syntyy, kun tratan lähettänyt perintätoimisto ilmoittaa tratan lähettämisestä luottorekisterin ylläpitäjälle.
– Yli sata henkilöä työllistävissä ja suuremmissa yrityksissä maksuviiveiden määrä oli kasvussa nousten 31,9, prosentista 37, 5 prosenttiin vuoden takaisesta tilanteesta. Maksujen viivästyminen kulkee usein käsi kädessä talouden elpymisen kanssa. Kun yritysten keskinäinen kaupankäynti vilkastuu, asiakkuuksien määrä yleensä kasvaa. Mukaan mahtuu kovin erilaisia maksajia, ja osassa tapauksia asiakkuuksia yksinkertaisesti luototetaan liian pitkään, toteaa myynti- ja markkinointijohtaja Juha Iskala Intrumista.
Rakenteellisesti Suomessa valtaosa yrityksistä on alle sadan hengen yrityksiä tai pienempiä, ja näiden maksuviiveiden osuus on 62,5 prosenttia kaikista yrityksistä
Eniten maksuviiveitä näyttäisi olevan majoitus- ja ravitsemusaloilla, teollisuudessa, rakentamisessa sekä tukku- ja vähittäismyynnissä. Toimialakohtaiset sijoitukset ovat pysyneet melko vakiintuneita vuodesta toiseen, tosin maksuviiveet terveys- ja sosiaalialalla olivat kasvaneet kolmannen vuosineljänneksen aikana suhteellisesti eniten vuodentakaisesta tilanteesta.
Intrumin mukaan maksuviiveiden jälleen yleistyessä yrityksille on yhä tärkeämpää selvittää jo etukäteen, kenelle on myymässä. Maksuviiveiden on tapana kasaantua, joten aiempi maksukäyttäytyminen kertoo luotettavasti jo ennakkoon, miten asiakas tulee laskunsa hoitamaan.
– Tutustumalla yrityksen maksukäyttäytymisen jo etukäteen välttyy ikäviltä yllätyksiltä siinä vaiheessa, kun maksun aika koittaa, sanoo Iskala.