Valtion tulevan vuoden talousarvioesitys kasaa kunnille jälleen lisää säästö- ja veronkorotuspaineita. Valtionosuudet vähenevät, mutta tehtäviä säädetään samaan aikaan kokoajan lisää. Näinhän tässä ei pitänyt käydä. Tuntuukin siltä, että osa valtakunnantason päättäjistä elää aivan eri maailmassa kuin missä kuntapäättäjät joutuvat palveluratkaisuja tekemään.
Myös pääministeri Stubb myönsi avoimesti, ettei kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen toteudu lähellekään tavoitteiden mukaisena. Miljardin sijaan kasaan on saatu vain 350 miljoonaa. Pikemminkin tuntuu siltä, että ollaan menossa aivan päinvastaiseen suuntaan. Esimerkkinä voidaan ottaa vaikkapa työmarkkinatukiuudistus, jolla valtio lisää kuntien vastuuta vaikeasti työllistyvien aktivoinnissa. Tämä lankeaa erityisesti suurimpien kaupunkien maksettavaksi. Vaikka valtio on ilmoittanut korvaavansa kustannukset osin lisää yhteisöveron palautusta kunnille 75 miljoonalla, lisää kuntien maksettavaksi tulee silti reilusti yli sata miljoonaa. Tampereen osuus on noin 10 miljoonaa.
Oppivelvollisuusiän nostosta sentään onneksi luovuttiin, mutta vastaavat rahat kuntien on silti löydettävä omista talousarvioistaan koulunsa keskeyttäneiden tukemiseen ja perusopetuksen kehittämiseen. Lisämurheita tuovat sosiaalihuoltolain kokonaisuudistus, kotihoidontuen puolitus puolisoiden kesken ja esiopetuksen muuttaminen velvoittavaksi.
Suurten kaupunkien talousahdinko onkin valitettava tosiasia. Kun yleisesti ajatellaan, että suuret kaupunkikeskukset ovat talouden ja hyvinvoinnin moottoreita ja vetureita, ei tällainen politiikka mitenkään tue talouskasvua ja Suomen selviytymistä vallitsevasta näivetystaudista. Kaupunkikeskuksilla kun tulisi olla resursseja tulevaisuusinvestointeihin, joilla luodaan kasvua ja hyvinvointia.
Kunta-valtio-suhteen voidaan ainakin kuntapäättäjän näkökulmasta todeta olevan ongelmallisempi kuin koskaan. Esimerkiksi Tampereella on tehty todella ansiokasta työtä menopaineiden hallitsemiseksi. Menojen kasvu on painettu kuudesta alle kahden prosentin. Kun talousarvion kehykset kunnissa on tehty ja sen jälkeen pohja rapautuu aivan oleellisesti, tulee talousarvion valmistelusta lievästi sanoen haastava tehtävä.
Herää kysymys, milloin pää tulee vetävän käteen. Saatamme nähdä jo lähiaikoina tilanteen, jossa joku suuri kaupunki tai useampi yhdessä ilmoittaa, ettei asetettuja velvoitteita kyetä enää toteuttaa. Kun aluetaloudet ovat valtiontalouden ohella kriisissä, ei alueellista ostovoimaa ole varaa veronkorotuksilla enää kurjistaa. Säästöpaineet ovat lisäksi niin suuret, ettei palvelujen juustohöylääminen tuota enää tulosta. Joudutaankin tilanteeseen, jossa palvelukokonaisuuksia on lakkautettava ja omaisuutta myytävä. Myös henkilöstön lomautuksia suurissakin kaupungeissa tullaan näkemään.
Ehkäpä nämä toimenpiteet osaltaan myös herättävät asukkaat huomaamaan tilanteen vakavuuden. Edelleen nimittäin tuntuu siltä, että uusia ja parempia palveluja vaaditaan ponnekkaasti. Esitän taas kerran sitä, että palveluista lähetettäviin palvelumaksulaskuihin liitettäisiin tieto palvelun todellisesta hinnasta. Toivottavasti tämä lisäisi ymmärrystä hyvinvointipalvelujen todellisesta arvosta. Kunnan taloudesta ja palvelujen saatavuuden turvaamisesta päättäminen puun ja kuoren välissä, eli asukkailta tulevien kasvavien palveluvaatimusten ja niukentuvan rahoituksen paineessa ei loputtomiin onnistu.
Harri Airaksinen (kok.) on Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen ja kaupunginhallituksen jäsen.