Suurten kaupunkien johtajat: Työmarkkinatuen kustannusten siirtäminen kunnille kestämätöntä

Kuuden suurimman kaupungin kaupunginjohtajat sanovat, että valtion pyrkimykset pitkäaikaistyöttömien ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien tilanteen parantamiseksi ovat oikeansuuntaisia.

Työmarkkinatuen rahoitusuudistukseen liittyvä muutos kuitenkin kasvattaa kuntien taloudellisia vastuita, laajentaa järjestämisvelvollisuutta ja lisää kuntien tehtäviä, mikä on ristiriidassa hallituksen kuntien tehtävien vähentämistä koskevien tavoitteiden kanssa.

Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunginjohtajat esittävät kantanaan, että valtion kaavailema työmarkkinatuen rahoitusuudistukseen liittyvä, tällä hetkellä noin 150 miljoonan euron kustannusten siirto valtiolta kunnille, on kuntien talouden kannalta kestämätön.

Kaupunginjohtajat toivovat asian pikaista poliittista uudelleenarviointia hallituksen kehysriihessä maaliskuussa, koska hallitus itsekin totesi viime marraskuussa, että kehykseen jo sisältyviä kuntien menoja lisääviä hankkeita arvioidaan kriittisesti kehyspäätöksen yhteydessä.

– Kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsimisessa tarvitaan merkittäviä ratkaisuja jo tämän vuoden keväällä, Kaupunginjohtajat toteavat.

Mainos