– Kun lähdin Virosta kesällä 1998, maan integroituminen eurooppalaisiin rakenteisiin oli vasta käynnistynyt. Juuri kukaan ei tohtinut silloin kuvitella, että Viro voisi saavuttaa jäsenyyden sekä Natossa että Euroopan unionissa niin nopeassa tahdissa, suurlähettiläs Kirsti Narinen sanoo Nykypäivälle.
Virosta tuli Naton jäsen maaliskuussa 2004. EU-jäsenyys astui voimaan vain runsasta kuukautta myöhemmin. Sittemmin maa on edennyt myös muun muassa Schengen-alueeseen ja euroon.
Vaikka tahtoa, tarmoa tai dynamiikkaa ei Virosta neuvostovallan vuosikymmenten jälkeen puuttunut, suurlähettiläs Narinen arvioi maan liittymisellä EU-perheeseen olleen kehitystä merkittävästi kiihdyttänyt vaikutus. Rakennerahastot avasivat aiemmin ulottumattomissa olleita mahdollisuuksia, ja ulkomaisten investoijien viimeisetkin epäluulot väistyivät. Narinen puhuu itseään toteuttavasta kierteestä.
– Maan yleiseen imagoon vaikuttaa esimerkiksi kaupunkikuva. Kun rakennusten ilme kohenee, katuja kunnostetaan, yleiseen siisteyteen kiinnitetään huomiota ja kasvava hyvinvointi alkaa näkyä ihmisten olemuksessa, totta kai se vahvistaa satunnaisenkin vieraan silmissä mielikuvaa maasta, joka kulkee vakaasti kehityksen suuntaan.
Virolaisten oman uskon yhteiskuntaansa ja sen menestymisen edellytyksiin Narinen sanoo puolentoista vuosikymmenen kuluessa edelleen vahvistuneen. Alun ajoittainen epävarmuus on aikaa sitten väistynyt.
Kipupisteitä
Kehitys yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla ei koskaan kulkene yhtä jalkaa. Vaikka Viro on monella rintamalla kyennyt jopa ylittämään monet sille asetetut odotukset, suurlähettiläs ei voi olla tunnistamatta myös verkkaisemman kehityksen alueita.
– Tasa-arvoasioissa on edetty täällä hämmästyttävän hitaasti. On jotenkin kuvaavaa, että pääministeri Taavi Rõivasin äskettäin nimitetyn uuden hallituksen viidestätoista ministeristä vain kaksi on naisia, Narinen sanoo.
Hänen mielestään naisten ja miesten välistä tasa-arvoa ei kuitenkaan tule tarkastella ensi sijassa itsetarkoituksena, vaan välineenä, jolla yhteiskunnan voimavarat saadaan mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti käyttöön. Myös OECD:n tuore maaraportti patisteli Viron hallitusta hakemaan uusia keinoja tuottavuuden lisäämiseksi. Tasa-arvolla on Narisen mielestä yhtymäkohtia myös Viron tavoittelemaan syntyvyyden nousuun.
Diplomaatin tehtävänä on ensi sijassa seurata asemamaansa politiikkaa, ei pyrkiä vaikuttamaan siihen. Tämä ei Narisen mukaan sulje pois mahdollisuutta tukea olemassa olevia trendejä esimerkiksi tarjoamalla tietoa suomalaisista kokemuksista ja parhaista käytännöistä. Luonteva vuorovaikutusväylä on parhaillaan muodostumassa, kun Pohjoismaiden Tallinnan-lähettiläät ovat tiivistäneet keskinäistä yhteistyötään ja tapaavat yhdessä virolaisia vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta. Kanssakäymisen ilmapiiri on poikkeuksellisen välitön.
Kahden raiteen riski
Noin neljännes Viron asukkaista puhuu äidinkielenään venäjää. Heidän asemansa osana virolaista yhteiskuntaa on toinen keskeinen alue, jolla suurlähettiläs olisi odottanut tapahtuneen suurempia edistysaskelia.
Narinen arvioi, että Venäjän viljelemä retoriikka, jossa Baltian maiden venäläisvähemmistöjen asemaa on hyödynnetty propagandistisessa hengessä, on voinut osaltaan vaikuttaa integraatiokehitystä hidastavasti. Hän myös muistuttaa, että neuvostovallan aikana venäläisperäisen väestönosan rooli Virossa oli miltei puhtaasti kielteinen, mikä on jättänyt virolaisten mieliin syvän ja kipeän jäljen.
– Meidän suomalaisten voi olla vaikea ymmärtää sitä pelkoa, joka syntyy, kun valtiojärjestelmän yhtenä keskeisenä elementtinä on kansalaisten perusturvallisuuden horjuttaminen. Siinä valossa virolaisten suhtautuminen on ymmärrettävää. Sen yli päästään kenties vasta, kun välissä on vähintään yksi itsenäisessä Virossa syntynyt ja kasvanut sukupolvi.
Venäjän tilanne ja Kremlin omaksuma ulkopoliittinen toimintamalli voivat Narisen mielestä olla Viron vähemmistökysymyksen kannalta sekä uhka että mahdollisuus: sisäinen yhtenäisyys saattaa lujittua, mutta voi myös käydä niin, että ääripäät vahvistuvat ja segregaatio lisääntyy.
– Näköpiirissä joka tapauksessa on, että venäläisväestön on jollain tavoin osoitettava lojaalisuutensa.
Hyvinvointierot
Riski kehityksestä kohti nykyistä polarisoituneempaa kahden raiteen yhteiskuntaa on Narisen mukaan olemassa muutenkin kuin kansallisuusakselilla. Hyvinvointierot ovat huomattavan suuria myös useiden muiden väestöryhmien kesken sekä keskeisten kaupunkien ja maaseudun välillä.
– Tämä ei suinkaan ole haaste vain Virossa. Jokainen, joka on matkustanut Kehä III:n ulkopuolella, on voinut havaita, kuinka maaseutumme kuihtuu. Molemmissa maissa riittää työsarkaa eriarvoistumiskehityksen kääntämiseksi. Yhteiskuntapoliittisille toimille on huutava tarve.
Suurlähettiläs muistuttaa, että samankaltaisuuksista huolimatta Viro on yhteiskunnallisessa kehityksessään vielä melko kaukana tavoittelemastaan pohjoismaisesta tasosta. Kun maan kehitys on ollut niin nopeaa, voi hänen mukaansa helposti syntyä harha, että se olisi jo miltei saavuttanut Suomen tason.
– Suomen bruttokansantuote henkeä kohden on edelleen lähes kolminkertainen Viroon nähden. Kun otetaan huomioon myös olennaiset erot väkiluvussa ja pinta-alassa, tosiasia on, että maamme eivät voi koskaan olla aivan samalla viivalla. Nämä ovat numeroita, niihin ei tulisi liittää tunnetiloja. Asetelma muistuttaa Suomen suhdetta Ruotsiin, ja siihenhän me olemme jo kauan sitten sopeutuneet.
Pääministeri Rõivas tähyää nimenomaan Pohjoismaihin ja haluaa mielellään lukea maansa osaksi pohjoismaista perhettä. Hyvinvoinnin, suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon saralla on siinä tapauksessa kuljettavana pitkä ja raskas taival, mutta päämääränsä voisi epäilemättä huonomminkin asettaa.
Teksti: HEIKKI HAKALA