Suurituloisin ministeri saa eläkettä palkkansa päälle

Vuoden 2013 verotietojen mukaan työministeri Lauri Ihalainen on suurituloisin valtioneuvoston jäsen.

Tiedotusvälineissä on maanantaiaamuna julkistettu vuoden 2013 verotietoja. Yle Uutisten mukaan työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) ansiotulot olivat vuonna 2013 noin 248 000 euroa.

Hallituksen kakkonen oli valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.). Hän tienasi 2013 ay-johtajana noin 218 000 euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Nykyinen pääministeri Alexander Stubb (kok.) ansaitsi 2013 vajaat 176 000 euroa ja sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok.) apulaiskaupunginjohtajana noin 165 000 euroa.

Noin 150 000 euron ansiotulot viime vuonna saivat ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.), elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.), sisäministeri Päivi Räsänen (kd.), liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (kok.), opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).

Oppositiojohtajista Paavo Arhinmäki (vas.) ansaitsi noin 155 000 euroa, Ville Niinistö (vihr.) noin 149 000 euroa, Timo Soini (ps.) noin 143 000 euroa ja Juha Sipilä (kesk.) noin 95 000 euroa.

Lauri Ihalainen ansaitsi vuotta aiemmassa verotuksessa käytännössä saman verran kuin nyt. Ensimmäisen kauden kansanedustaja Ihalainen kertoi tuolloin Ilta-Sanomissa, että hän saa työurastaan SAK:ssa eläkettä käteen kuukaudessa vajaat 5 000 euroa.

”Se on ansaittua eläkettä, joka minulla on näin pitkän työrupeaman vuoksi. Tästä tämä ero tulee”, Lauri Ihalainen sanoi.

Mainos