Suurissa kunnissa asuvilla parhaat palkat

Viidessä suurimmassa kaupungissa lähes kaksi kolmesta palkansaajasta työskentelee johtajana tai asiantuntijana.

Tilastokeskuksen mukaan työpaikan sijaintikunnan koolla on yhteys palkansaajien ansioihin. Näin ainakin toissa vuoden tilastojen mukaan.

Koko maan tasolla palkansaajien tuntipalkkojen mediaani oli 17,4 euroa, eli puolet palkansaajista ansaitsi tätä vähemmän ja puolet enemmän.

Yli 200 000 asukkaan kunnissa eli Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla ja Oulussa mediaani oli 19,1 euroa, kun taas alle 10 000 asukkaan kunnissa se oli vain 15,8 euroa.

Tämä ero johtuu Tilastokeskuksen mukaan osittain siitä, että suurissa kunnissa työskentelee enemmän palkansaajia ammateissa, joissa ansiot ovat suuremmat. Lisäksi suurissa kunnissa palkansaajien tutkintorakenne on erilainen kuin pienissä kunnissa.

Johto- ja asiantuntija-ammattien osuus kasvaa kuntakoon mukaan. Yli 200 000 asukkaan kunnissa, johto- ja asiantuntijatöissä työskenteli 62 prosenttia palkansaajista. Näissä tehtävissä tuntiansiot ovat tyypillisesti muita ammattiryhmiä suurempia.

Toimisto-, myynti- ja asiakaspalvelutyöntekijöiden suhteellinen osuus oli suurimmillaan pienemmissä kunnissa. Rakennus-, prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden osuus oli suurin alle 50 000 asukkaan kunnissa, joissa heitä oli 27 prosenttia palkansaajista.

Mainos