Neljä viidestä suomalaisesta arvioi, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja hänen hallintonsa vaikutus Yhdysvaltain asemaan ja arvostukseen maailmassa on ollut kielteinen.
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA kysyi suomalaisilta arviota, miten Trump ja hänen hallintonsa ovat vaikuttaneet viime vuosina Yhdysvaltain talouteen, rauhaan ja konflikteihin maailmassa, vapaakauppaan ja globalisaatioon, Suomen asemaan Venäjän ja Naton välissä sekä Yhdysvaltain asemaan ja arvostukseen maailmassa.
Kaikkien kysyttyjen asioiden kohdalla vastaajista suurempi osa näkee Trumpin ja hänen hallintonsa vaikutuksen pikemminkin kielteisenä kuin myönteisenä.
Ainoastaan Yhdysvaltojen talouden kohdalla vähäistä suurempi osa (28 %) kokee Trumpin ja hänen hallintonsa vaikuttaneen myönteisesti. Kuitenkin 36 prosenttia arvioi Trumpin vaikutuksen talouteenkin olleen kielteinen.
Yhdysvaltain talouskehitys oli Trumpin kaudella kohtuullisen hyvää aina koronapandemian alkuun asti. Talouskasvu oli Yhdysvalloissa vuosina 2017–2019 keskimäärin 2,5 prosenttia vuodessa.
Barack Obaman toisen presidenttikauden aikana vuosina 2013–2016 keskimääräinen vuotuinen talouskasvu oli 2,3 prosenttia.
Työttömyys aleni Trumpin kaudella Yhdysvalloissa 3,5 prosenttiin helmikuussa 2020, alimmalle tasolleen sitten 1960-luvun lopun, mutta räjähti koronapandemian myötä ennätyskorkeaksi. Työttömyys oli tämän vuoden syyskuussa 7,9 prosenttia.
Suomen asemaan ei juurikaan vaikutusta
Lievimmillään suomalaisten kriittisyys on kysyttäessä, mikä vaikutus Trumpilla ja hänen hallinnollaan on ollut Suomen asemaan Naton ja Venäjän välissä.
Kahdeksan prosenttia suomalaisista näkee Trumpin vaikuttaneen asemaamme myönteisesti, ja neljäsosa kielteisesti. Suurin vastaajaryhmä (45 %) kuitenkin katsoo, ettei Trumpin toiminta ole vaikuttanut Suomen asemaan mitenkään.
Donald Trumpin astuttua virkaansa vuonna 2017, suomalaisten odotukset hänen tulevasta presidenttikaudestaan olivat synkät.
Kun vertaillaan suomalaisten näkemyksiä Trumpista ja hänen hallinnostaan vuonna 2017 ja nyt, havaitaan, että näkemyksissä ei ole tapahtunut juuri siirtymiä.
– Suurin osa suomalaisista odotti Trumpin epäonnistuvan, ja kokee nyt negatiivisten odotusten täyttyneen, EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen kirjoittaa EVA artikkelissa Suomalaisten arvio Donald Trumpin presidenttikaudesta on synkkä.
PS:n ja KD:n äänestäjät näkevät myönteisessä valossa
Perussuomalaisten kannattajista 60 prosenttia ja kristillisdemokraattien kannattajista puolet arvioi Trumpin ja hänen hallintonsa vaikutuksen Yhdysvaltojen talouteen myönteisesti.
Myös kokoomuksen (38 %) ja Liike Nytin (33 %) äänestäjistä suurempi osa suhtautuu Trumpin vaikutukseen talouteen myönteisesti kuin kielteisesti.
– Samoin kuin muualla Euroopassa, Trumpin näkee myönteisessä valossa lähinnä vain tietty osa ihmisiä, joita äänestysmieltymysten perusteella voi kuvailla konservatiivisiksi oikeistolaisiksi, Metelinen kirjoittaa.
Sama säännönmukaisuus on havaittavissa kaikissa kysymyksissä. Vain perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien äänestäjien, yrittäjien ja miesten kohdalla vähäistä suurempi osa näkee Trumpin vaikutukset myönteisessä valossa.
Trumpin vaikutuksen vapaakauppaan kaikkien väestöryhmien enemmistö kokee negatiiviseksi, mutta tämänkin kysymyksen kohdalla erottuvat perussuomalaisten äänestäjät, joista neljäsosa (25 %) pitää vaikutusta myönteisenä.
Neljäsosa perussuomalaisten äänestäjistä kokee Trumpin ja hänen hallintonsa vaikuttaneen myönteisesti Yhdysvaltojen asemaan ja arvostukseen maailmassa, mutta puolet heistäkin arvioi vaikutuksen kielteiseksi. Muutoin suomalaisten näkemykset ovat hyvin yhteneväisen negatiiviset.
Tulokset perustuvat 2[nbsp]019 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 16.–28.10.2020.