– Suurin hätä on tällä hetkellä SDP:n sisällä eikä niinkään kokoomuksen sisällä. Varmasti myös kokoomuksessa mietitään, mikä on mennyt pieleen, Grönlund sanoo Verkkouutisille.
Keskusta on noussut niukasti suurimmaksi puolueeksi Ylen Taloustutkimuksella teettämän uusimman puoluekannatusmittauksen mukaan. Keskusta on suurin puolue (19,4 prosenttia), kokoomus toiseksi suurin (19,2 prosenttia), perussuomalaiset on kolmantena (18,6 prosenttia) ja SDP neljäntenä (16,2 prosenttia).
Syynä päähallituspuolueiden heikentyneeseen kannatukseen on Grönlundin mukaan kokoomuksen ja SDP:n kykenemättömyys yksimielisiin päätöksiin kunta- sekä sosiaali- ja terveyspaleluiden rakenneuudistusten eteenpäin viemisessä. Myös kehysriihen yhteydessä tapahtunut yritys- ja osinkoverosekaannus oli omiaan heikentämään kannatusta.
– Ihmiset kokevat, että tarvitaan jokin vaihtoehto. Silloinhan vaalidemokratiassa yleensä valitaan jokin oppositiopuolue.
Grönlund muistuttaa, että hallituspuolueet yleensä menettävät kannatustaan, kun talous heikkenee.
”Outo kauneuskilpailu”
Vaikka kokoomuksen kannatus ei toistaiseksi ole pahasti laskenut, Grönlund kehottaa puoluetta kuitenkin katsomaan peiliin.
– Meillähän on eduskuntapuolueiden sopimus siitä, että suurimman puolueen puheenjohtaja saa yrittää hallituksen muodostamista. Tästä on tullut hieman outo kauneuskilpailu, koska kannatuserot voivat olla hyvin pieniä.
Hänen mukaansa pienet kannatuserot luovat helposti keinotekoisen asetelman eduskuntavaalien kohdalla. On vaikea sanoa, mikä puolue on lopulta suurin.
Keskustan gallupista saama hyvä tulos ja nousu suurimmaksi puolueeksi ei yllätä Grönlundia.
– Kyllähän keskusta on noussut lähes takaisin normaaleihin yli kahdenkymmenen prosentin lukemiin, joihin puolue tottui 2000-luvun alkupuolella. Niihin on tosin vielä hieman matkaa.
Keskusta kärsi suuren tappion vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.
– Väittäisin, että nyt äänensä keskustalle antavat ovat vanhoja keskustan kannattajia, jotka viime eduskuntavaaleissa protestoivat ja jäivät kotiin.