Suurimmat kaupungit haluavat sote- ja maakuntauudistuksen toteutuksen uuteen harkintaan

Kuusi suurinta kaupunkia esittävät, että eduskunnan käsittelyssä ja osin vielä valmistelussa oleva sote- ja maakuntauudistus pitäisi ottaa vielä uuteen harkintaan.

Kannanoton mukaan suuret kaupungit on ohitettu pirstaleisessa valmistelussa ja hallituksen lähestymistapa uudistukseen on kapea ja kaavamainen. Kannanoton ovat allekirjoittaneet Helsingin ja Tampereen pormestarit ja Espoon, Vantaan, Oulun ja Turun kaupunginjohtajat.

Kaupunkien johtajat huomauttavat, että kuusi suurinta kaupunkia ovat väestömäärältään suurempia kuin valtaosa nykyisistä maakunnista.

– Vireillä olevan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa ei ole arvioitu mitenkään uudistuksen vaikutuksia kaupunkeihin tai asukkaihin eikä siten myöskään vaikutuksia Suomen kilpailukyvylle ja kaikkien suomalaisten hyvinvoinnille.

– Suuret kaupungit on pirstaloituneessa lainvalmistelussa sivuutettu ja lainsäädännöstä on muodostumassa asiantuntijoillekin vaikeasti hallittava kokonaisuus. Palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta vastaavien tahojen erottaminen toisistaan sekä monituottajamalli ovat johtamassa sekavaan lopputulokseen, kaupunkien johtajat sanovat.

Kuusi suurinta kaupunkia katsovat, että olennaista on sote-uudistuksen onnistunut toteutus.

– Sote-uudistus on sellaisenaan niin suuri rakenteellinen reformi, että sen toteutusta ei tule vaarantaa muihin toimialoihin liittyvillä muutoksilla samanaikaisesti. Sen sijaan sote-uudistuskin on jaksotettava realistisin askelmerkein riittävän pitkälle siirtymäajalle. Uudistuksen toimeenpanon valmistelussa tulee hyödyntää kuntakentän osaamista ja asiantuntijoita, kaupungit toteavat kannanotossaan.

Poimintoja videosisällöistämme

Suurten kaupunkien mukaan hallituksen esittämää valinnanvapausmallia on oikeutetusti kritisoitu ja sitä tulee vielä uudelleen arvioida.

– Annettujen lakiesitysten pohjalta ei ole mahdollista tehdä johtopäätöstä siitä, miten hallituksen asettama kolmen miljardin euron kustannusten kasvun hillinnän tavoite on saavutettavissa. Sen sijaan lyhyellä aikavälillä on odotettavissa, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset nousevat. Kuntien vastuulle jäävää tukipalvelujen sopeutustarvetta ei ole lakiesityksissä huomioitu eikä sitä, miten mittavan sote-henkilöstön siirrot toteutetaan kohtuullisella menettelyllä ja perustoimintoja vaarantamatta.

Kaupunkien mielestä itsehallintoon perustuva maakuntahallinto voi olla perusteltu ainoastaan sote-uudistuksen toteuttamiseen.

Kaupungit vaativat, että lainsäädäntöuudistuksessa tulee turvata suurten kaupunkien mahdollisuus vastata kuntapohjaisessa yhteistoiminnassa muista maakunnalle kaavailluista tehtävistä.

– Työllisyys- ja elinkeinopalveluja eli ns. kasvupalveluja uudistettaessa on oltava erityisen huolellinen, jotta vältetään päällekkäisten, kilpailevien rakenteiden luominen. Tavoitteena tulee olla yksi, lähellä asiakkaita oleva järjestämisvastuullinen taho. Vastuu monipuolisista työllisyyspalveluista, maahanmuuttajien kotoutumisesta ja asiakaslähtöisestä yritysyhteistyöstä on perusteltua osoittaa suurille kaupungeille ja kuntayhteistyölle, jotka nykyisinkin vastaavat suurelta osin näistä tehtävistä.

Myöskään mekaaninen nykyisen maakuntakaavoituksen siirto uusille maakunnille ei ole suurten kaupunkien mielestä mahdollista sen rikkoessa kuntien kaavoitusmonopolin.

Mainos