Yhdysvalloissa polarisaatio on suurinta sitten sisällissodan ajan. Polarisaatio on etnisyyteen, sosiaaliseen asemaan ja asuinpaikkaan perustuvaa. Donald Trump nousi presidentiksi niiden valkoisten työläisten ja pienyrittäjien äänillä, jotka uskovat konservatiivisiin arvoihin. Myös uskonnolla on iso rooli. Evankelisista ja uudelleensyntyneistä kristityistä 80 prosenttia äänesti Trumpia vuoden 2016 vaaleissa.
Monia Trumpia äänestäneitä yhdistää kritiikki globalisaatiota ja vapaakauppaa kohtaan. Tätä kuvaa erinomaisesti Mitt Romneyn entisen avustajan Oren Cassin kirja The Once and Future Worker, jonka pääteesi on, että globaalisaatio ja avoin siirtolaispolitiikka murtaa valkoisen työväestön aseman. Taloudellisen aseman heikentymisestä seuraa perheiden hajoaminen, päihdeongelmien kasvu ja tehtaiden sulkemisen myötä jopa joidenkin kaupungien romahtaminen.
Oren Cassin kuvaus on epäilemättä realistinen. USA:n työväenluokan ja alemman keskiluokan tulokehitys on ollut jo vuosikymmeniä vaatimatonta. Samaan aikaan rikkain prosentti ja rikkain kymmenys on lisännyt tulojaan valtavasti. Amerikkalainen unelma on yhä mahdollinen, mutta vain harvoille, koska mahdollisuuksien tasa-arvo on karannut entistä kauemmaksi.
On ironiaa, että globalisaation kritiikki nousee nimenomaan Yhdysvalloista, joka kansakuntana on globalisaation suurin voittaja. Vieläpä Yhdysvaltain sisällä globalisaatiokritiikki nousee nimenomaan republikaanien joukoista, jotka ovat perinteisesti olleet oikeistolaisia vapaan kaupan ja vapaan markkinatalouden kannattajia.
Tarkemmin ajateltuna tämä ei ehkä sittenkään ole yllättävää. Amerikkalaisuuden ydin on siinä, että jokainen on oman onnensa seppä. Maan rakensivat työtä pelkäämättömät uudisraivaajat. Olot olivat suotuisat myös yrittäjille. Joustavat työmarkkinat olivat tehokkaat ja ammattimies sai kunnon palkan.
Globalisaatio haastoi tämän elämän mallin. Kiinalainen tavara valtasi alaa. Kuluttajat voittivat, mutta työntekijät hävisivät. Moni työntekijä joutui muuttamaan työn perässä tai vaihtamaan heikommin palkatulle toimialalle.
Kansakuntana USA kykeni sopeutumaan muutokseen. Monella alalla USA oli globaalin kilpailun voittaja. Esimerkiksi it-sektori, viihdeteollisuus ja rahoitusala tahkosivat ennennäkemättömiä summia rahaa. Teollinen Amerikka monin paikoin kuitenkin hyytyi.
Yksilötasolla muutokseen sopeutuminen on paljon vaikeampaa. Järjestelmään, jossa jokainen on oman onnensa seppä, ei kuulu muutosturva tai yhteiskunnan maksama aikuiskoulutus. Siksi monet näkevät ainoaksi mahdollisuudeksi entisten töiden palautumisen. Donald Trumpin kannatus olikin erityisen vahvaa Länsi-Virginiassa, jonne hän lupasi palauttaa hyväpalkkaiset hiilikaivostyöpaikat.
Oren Cass ja monet muut keskeiset republikaanit näkevät keinoiksi amerikkalaisten työntekijöiden ja keskiluokan aseman parantamiseen protektionismin, siirtolaisten maahantulon vaikeuttamisen ja ympäristötavoitteista tinkimisen.
He eivät näe ratkaisuksi työntekijöiden uudelleenkouluttamista, sosiaaliturvan kehittämistä, verovaroista kaikille maksettavaa terveydenhoitoa ja tuloeroja tasaavaa verotusta, jotka ovat pohjoismaisen yhteiskunnan keskeiset pilarit.
USA:n republikaanien valitsema tie ei lupaa hyvää Suomen kaltaiselle viennistä riippuvaiselle maalle. USA voi ehkä selviytyä keskittymällä sisämarkkinoihin, mutta pienelle Suomelle se on mahdotonta. Siksi on todella syytä olla huolissaan vallitsevasta trendistä, jossa globalisaatiota tosissaan haastetaan.
