Eduskunnan kyselytunnilla käytiin torstaina hallituksen ja opposition pohjia ja perustoja käsitellyt keskustelu. Se juontui perussuomalaisten kesäkuun hajoamiseen ja torstaina julki tulleeseen valtiosihteerin väitettyyn poistumiseen Kesärannasta auton peräkontissa.
Verkkouutiset julkaisee tässä vain kevyesti editoituina kyselytunnin puheenvuorot asiasta.
Ensimmäisen kysymyksen hallituspohjan muutokseen liittyvistä tapahtumista esitti vasemmistoliiton Li Andersson.
– Monet suomalaiset ihmettelivät kesällä sitä tapaa, miten hallitustyöskentelyä perussuomalaisten erottamisen jälkeen jatkettiin sellaisen ryhmän kanssa, jota kukaan suomalainen ei ollut vaaleissa äänestänyt. Silloin monet kysyivät, oliko tähän uuteen hallituspohjaan varauduttu hallituksessa etukäteen, Li Andersson sanoi.
– Pääministeri (Juha) Sipilä, kesäkuussa te sanoitte valtioneuvoston tiedonannossa uudesta hallituspohjasta, että tällaista keskustelua ei ole ollut olemassa ja että te kuulitte sunnuntai-iltana ensimmäisen kerran jotakin mietintää. Julkisuudessa on nyt esitetty väitteitä, joiden mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Nämä väitteet ovat sen verran vakavia, että vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää äärimmäisen tärkeänä, että tähän asiaan nyt saadaan selvyys koko eduskunnan edessä. Pääministeri Sipilä, seisotteko edelleen kesäkuussa eduskunnalle antamanne lausunnon takana, Andersson kysyi.
Pääministeri Juha Sipilä vastasi lyhyesti.
– Vastasin 19. päivä kesäkuuta tähän samaan kysymykseen ja seison täsmälleen sen saman vastauksen takana edelleenkin, Juha Sipilä sanoi.
Li Andersson sai lisäkysymyksen.
– Pääministeri Sipilä, jos te seisotte täsmälleen tämän lausunnon takana edelleen ja kuulitte ensimmäisen kerran mietintää tästä uudesta hallituspohjasta vasta sunnuntaina illalla, niin mistä te keskustelitte perussuomalaisten valtiosihteerin kanssa hänen vieraillessaan Kesärannassa sunnuntaina päivällä, Li Andersson kysyi.
– Tänä aamuna kansanedustaja Tiina Elovaara on sanonut, että perussuomalaisten valtiosihteeri tapasi Sipilän Kesärannassa perussuomalaisten puoluekokouksen aikana sunnuntaina ja poistui tapaamisesta piiloutuneena auton takakonttiin, koska oli liian suuri riski tietovuodosta kansanedustajien siirtymisestä. Jos kerran ei ole mitään salattavaa tai mitään salamyhkäistä tapaamiseen liittyen, niin miksi te pääministerinä uskotte, että valtiosihteeri päätti lähteä Kesärannasta auton takakonttiin piilotettuna, vaikka olikin kävellyt omin jaloin ulos teidän välisestä palaveristanne?
Juha Sipilä vastasi, että ”tuossa kysymyksessä oli tosiaankin silloin, tiesikö hallitus tai oliko hallituksella jotakin tietoa ennen perussuomalaisten puoluekokousviikonloppua tästä, että puolue voisi hajota kahtia”.
– Ei ollut. Tämä oli vastaukseni kysymykseen. Mitään sellaista tietoa ei ollut, Juha Sipilä sanoi.
– Tapasin valtiosihteeri (Samuli) Virtasen Kesärannassa, niin kuin olen aikaisemminkin kertonut, ja keskustelimme siitä, miltä perussuomalaisten tilanne näyttää. Se oli siis sen viikonlopun jälkeen, puoluekokouksen jälkeen tapahtuva tapaaminen. Siitä, millä tavalla Virtanen on poistunut Kesärannasta tuosta kokouksesta, valitettavasti en tiedä muuta kuin että hän kokoushuoneesta poistui kyllä omin jaloin kävellen. Tapaan kyllä saattaa omat lapseni autoon ja varmistaa, että he lähtevät siitä, mutta en tiedä, miten Virtanen on sitten poistunut Kesärannasta eteenpäin, Sipilä totesi.
U-käännöksestä takakonttiin
Rkp:n Anna-Maja Henrikssonin mukaan ”ensin meillä oli avokonttori, sitten oli U-käännös ja nyt on sitten tämä takakontti”.
– Mutta ehkä se kaikkein keskeisin kysymys kuitenkin Suomen kannalta on hallituksen tämänhetkinen toimintakyky. Pääministeri Sipilä, sanoitte hallitusneuvottelujen jälkeen, että hallituksenne on kuin yhtä suurta puoluetta. Nyt kaksi ja puoli vuotta myöhemmin vaikuttaa siltä, että hallitus on kolmen tai ehkä kahden ja puolen puolueen löyhä yhteenliittymä, jossa kaikki puuhaavat vähän omiaan. Ainakin tämän kuvan saa, kun seuraa hallituspuolueitten viestintää. Otetaan nyt esimerkiksi sote-uudistus, jossa vähän väliä saamme lukea eri tulkintoja sote-uudistuksen sisällöstä ja hallituksen linjauksista, viimeksi eilen Maaseudun Tulevaisuuden mielipidepalstoilla, Anna-Maja Henriksson kysyi.
– Mutta, arvoisa pääministeri, tärkeä kysymys on se, mikä on hallituksen tämänhetkinen toimintakyky. Vad är regeringens funktionsförmåga?, Henriksson jatkoi.
Pääministeri Juha Sipilän mukaan ”tämä on paljon tärkeämpi kysymys kuin se, miten Virtanen poistui Kesärannasta. Se on selvä asia”.
– Hallituksen toimintakyky on erinomaisen hyvä. Olen sen sanonut monessa haastattelussa tuon kesän tapahtuman ja siitä käydyn keskustelun jälkeen. Hallituksen toimintakyky on hyvä, ja olen sitä mitannut sillä, että monesti, kun kausi kääntyy loppua kohden, niin uudistamisen halu ja into tahtoo lopahtaa ja tehdään varovaisesti päätöksiä eteenpäin. Tästä ei näkynyt budjettiriihessä merkkiäkään, joten vastaukseni kysymykseenne on se, että hallituksen toimintakyky on hyvä, Juha Sipilä sanoi.
Kuka oli ja kuka ei
Sinisten Simon Elon mukaan ”vanha viisaus on, että hallituksessa olo on epämiellyttävää mutta vielä epämiellyttävämpää on oppositiossa olo”.
– Kun kuuntelee opposition kritiikkiä, joka keskittyy lähinnä siihen, kuka oli kontissa ja kuka ei, niin huomaa, että katkeria kyyneliä virtaa, kun ei ole itse hallituksessa päättämässä asioista. Oleellista on se, mitä pääministeri on sanonut ja minkä hän vahvisti nyt, eli mitään ennakkosuunnitelmaa ei ole ollut, minkä myös valtiovarainministeri (Petteri) Orpo tänään vahvisti — mistä kiitän — ja minkä meidän ministerimme Jussi Niinistö on sanonut MTV Uutisextra -ohjelmassa. Tämä on täysin selvää. Tälle puheelle ei ole katetta. Se, mille on katetta, on se, että hallitus jatkaa hyvää työskentelyään, ja Sinisestä tulevaisuudesta tulee puolue riippumatta siitä, mitä meitä vastustavat tahot ja pahat kielet ovat sanoneet, Simon Elo sanoi.
– Mutta kysyn arvoisalta pääministeriltä: Miten luonnehtisitte näitä kahta päivää silloin kesäkuussa, kun tämä uusi hallituspohja muodostui? Mitä se vaati, että päästiin niin nopeassa aikataulussa kuin me pääsimme siihen tulokseen, että hallitus pystyi jatkamaan hyvää työtä?
Juha Sipilä vastasi, että ”se, mitä se vaati siinä loppumetreillä, oli se, että saimme hallituspuolueina, eduskuntaryhminä, kokoomus ja keskusta, vakuutuksen siitä, että nyt tämä uusi, muodostunut ryhmä tulee seisomaan hallitusohjelman takana ja antaa hallitukselle, sen ministereille, täyden tukensa”.
– Se oli se vaatimus, jota odotin silloin kun nämä tiistaipäivän tapahtuvat olivat. Tiistaina saimme sitten varmistuksen asialle, ja sitten sen mukaisesti toimimme tuon tiistaipäivän kuluessa — 14.30 suurin piirtein tiistaina oli kello, kun soitin teille, arvoisa edustaja Elo, ja sain viimeiset varmistukset silloin asiaan, Juha Sipilä sanoi.
Ei mikään naurun asia
Sdp:n Antti Rinteen mukaan asian käsittely eduskunnassa ei ole mikään naurun asia.
– Kysymys on siitä, miten kansalaiset voivat luottaa ja suhtautua demokratian parlamentaariseen toimintaan. Nyt on käynyt selville, että valtiosihteeri Virtanen ja valtiosihteeri (Riina) Nevamäki ovat kummatkin puhuneet jollakin tavalla muunneltua totuutta tämän asian yhteydessä, liittyen tapahtumiin tuolla pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa, Antti Rinne sanoi.
– Kyllä tämä kaikki tapahtunut näyttää sen, että demokratian kannalta, parlamentaarisesta näkökulmasta, olisi ollut tärkeää tuossa tilanteessa viheltää peli poikki, käydä neuvottelut ja ehkä sitten päätyä tähän lopputulokseen, tähän ratkaisuun.
– Te olette kyllä omalla toiminnallanne, pääministeri Sipilä, ja myös koko tämän episodin yhteydessä aikaansaanut lisää epäluottamusta ja demokratian kunnioituksen puutetta kansalaisissa tämän toimintanne johdosta. Miten te itse näette tämän: onko toimintanne vahvistanut kansalaisten luottamusta demokratiaan ja suomalaiseen parlamentaariseen toimintaan?
Juha Sipilän vastauksen mukaan keskeisenä osana kesäkuun maanantain ja tiistain tapahtumia oli ”luonnollisesti se, että varmistamme sen, että toimimme siinä täsmälleen ottaen tarkasti perustuslain mukaisesti, ja näin myöskin teimme”.
– Teimme sen usean oikeusoppineen toimesta, ja myöskin oikeuskansleri on tähän sitten jälkikäteen kertonut kantanaan, että siinä mentiin täsmälleen niin kuin pitääkin. Siihen, että oliko tämä parlamentarismin oppien mukaista: Ensinnäkin laillisesti oli. Toiseksi prosessina olisin toivonut, että silloin kun asia oli auki, kaikki puolueet olisivat suhtautuneet avoimesti siihen, että neuvotellaan ja käydään läpi. Saimme useita viestejä julkisuuden kautta, että emme ole valmiita keskustelemaan uudesta hallituspohjasta muuten kuin vaalien kautta, Juha Sipilä vastasi.
Ei ollut tiedossa
Vasemmistoliiton Li Andersson kysyi, pitääkö paikkansa, että pääministerillä kyllä oli tietoa PS:n kansanedustajien suunnitelmista siirtyä toiseen ryhmään jo kesäkuun puoluekokouksen viikonlopun aikana.
Juha Sipilä sanoi jo vastanneensa kysymykseen niin, että ”sunnuntai-iltana sain ensimmäisiä merkkejä siitä, että jotain liikehdintää on”.
– Ihan samalla tavalla vastaan edelleenkin: mitään täsmällistä ei ollut vielä sunnuntainakaan tiedossa. Ja silloin kun täällä eduskunnassa tästä asiasta keskusteltiin, kysymys kuului, tiesimmekö etukäteen, ennen perussuomalaisten puoluekokousta, tämmöisestä suunnitelmasta, ja vastaus oli, että emme tienneet, Juha Sipilä sanoi.
– Vastasin samassa vastauksessani 19. päivä kesäkuuta tältä paikalta, tai sieltä väliaikaiselta paikalta (Sibelius-akatemian talossa, toim. huom.), että en tiennyt siitä etukäteen, sunnuntai-iltana saimme joitakin viitteitä, että liikehdintää on tapahtumassa, mutta mitään konkreettista emme sunnuntainakaan asiasta tienneet. Eli vastaukseni siihen, puhuinko totta täältä, on, että puhuin totta.
Ei supinoita
Perussuomalaisten Mika Niikko sanoi, että ”täällä puhutaan perussuomalaisista ikään kuin perussuomalaiset eivät olisi itse paikalla”.
– Tätä olisin kysynyt, kun, pääministeri, mainitsitte, että haitte sitoutumista hallitusohjelmaan, ja itse olen ainakin ymmärtänyt niin, että perussuomalaiset olivat sitoutuneet edelleenkin jatkossa hallitusohjelmaan ja nimenomaan vaativat siellä, että pidetään kiinni hallitusohjelman kirjauksista, kuten vaikkapa maahanmuutto-ohjelmista ja ‑toimenpiteistä, elikkä tässä viestissä ja mielikuvassa kansalle siitä, että perussuomalaiset eivät olleet enää yhteistyökykyinen puolue, kysehän oli puhtaasti vain siitä, että väärä puheenjohtaja voitti vaalit hallituksen näkökulmasta. Tämä täytyy rehellisesti sanoa, tämä oli se teidän syynne laittaa perussuomalaiset pois hallituksesta, ja siinä mielessä se ei ole demokratian mukaista toimintaa laisinkaan, Mika Niikko sanoi.
– Vielä kysyn lopuksi: eikö siellä Kesärannassa lähes viikkoa ennen sitä puoluekokousta nimenomaan tällaisia supinoita käyty siellä sun täällä? Ainakin semmoinen vilske siellä oli, mitä katselin siellä ympärilleni.
Pääministeri Juha Sipilän mukaan ”tällaisia supinoita Kesärannassa ei ole ollut”.
– Mutta sellaisia supinoita oli, niin kuin vastasin 19. päiväkin, että jos puheenjohtaja vaihtuu, niin voi olla, että joitakin edustajia lähtee johonkin toiseen ryhmään. Tällaisia puheita oli, niin kuin silloin vastasin 19. päivä, Sipilä totesi.
– Mistä tässä keskustelussa perussuomalaisten kanssa oli kysymys? Kyllä, puheenjohtaja (Jussi) Halla-ahon vastaus oli, oletteko sitoutuneet hallitusohjelmaan, vastaus oli kyllä. Mutta keskustelimme valtiovarainministeri Orpon ja puheenjohtaja Halla-ahon kanssa myöskin arvoista ja siitä, löytääkö tämä hallitus uuden perussuomalaisten johdon kanssa sellaisen arvopohjan, että selviämme eteen tulevista kysymyksistä, puhuttiin sitten maahanmuutosta, puhuttiin EU-politiikasta, puhuttiin niistä eteen tulevista kysymyksistä, ja tästä asiasta emme tulleet vakuuttuneiksi ja sen takia päätimme yhdessä lopettaa yhteistyön perussuomalaisen eduskuntaryhmän kanssa.