Vankeustuomion jälkeen suuri osa jatkaa rikosten tekemistä ja päätyy työmarkkinoiden ulkopuolelle. Henkirikoksen tehneet eivät kuitenkaan juuri eroa niistä väkivaltarikollisista, jotka saavat tuomion henkirikoksen yrityksestä tai törkeästä pahoinpitelystä, ilmenee Helsingin yliopiston väitöskirjatutkimuksesta.
Yli 26[nbsp]000 väkivaltarikoksista epäiltyä sisältänyt rekisteriaineisto osoitti, että henkirikoksen tekijät erosivat lievän väkivallan tekijöistä jo vuosia ennen rikostekoa, sillä heillä oli useammin taustallaan muita rikoksia ja heikompi sosioekonominen asema.
Kun henkirikoksen tehneitä verrattiin henkirikosta yrittäneisiin tai törkeän pahoinpitelyn tehneisiin, systemaattisia eroja ei kuitenkaan löytynyt.
– Henkirikoksen tehneet eivät siis ole selkeästi ääripää väkivaltarikollisten joukossa, vaikka he keskimäärin eroavatkin perusväestöstä tai lievää väkivaltaa tehneistä. Sattumalla ja tilannesidonnaisilla tekijöillä on luultavasti vaikutusta siihen, johtaako väkivaltainen konflikti uhrin kuolemaan, kertoo Karoliina Suonpää Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista.
– Kun Suomen muihin EU-maihin verrattuna korkeaa henkirikoskuolleisuutta halutaan vähentää, ehkäiseviä toimenpiteitä pitää kohdistaa toistuvan väkivallan tekijöihin laaja-alaisesti, hän jatkaa.
Puolet henkirikoksesta tuomituista sai tuomion uudesta rikoksesta
Vankeuden jälkeistä rikollisuutta ja syrjäytymistä tutkittiin yli 3[nbsp]000 vapautunutta vankia sisältäneellä aineistolla. Kolmivuotisen seurannan aikana noin puolet henkirikoksesta tuomituista sai tuomion uudesta rikoksesta ja enemmistö päätyi työn ja koulutuksen ulkopuolelle.
Henkirikoksen yrityksestä tai törkeästä pahoinpitelystä tuomittujen keskuudessa uusintarikollisuus ja syrjäytyminen oli vielä yleisempää.
– Tulos on kiinnostava, koska henkirikoksesta tuomitut ovat vankilassa keskimäärin selvästi pidempään kuin muut törkeästä väkivallasta tuomitut, Suonpää sanoo.
Väitöstutkimuksessa selvitettiin myös henkirikoksen tehneiden ja heidän uhriensa välistä vuorovaikutusta ennen rikosta. Lähes 1[nbsp]500 henkirikoksen piirteitä vertaillut tutkimus osoitti, että naisten tekemissä parisuhdetapoissa oli viitteitä uhrin harjoittamasta aiemmasta uhkailusta ja väkivallasta ja tekijän osalta itsepuolustusmotiivista enemmän kuin muissa henkirikoksissa.
Tulokset eivätkä kuitenkaan tarkoita sitä, että naisten tekemässä väkivallassa olisi aina kyse itsepuolustuksesta tai aiemmasta väkivallasta.
– Henkirikollisuus on heterogeeninen ilmiö: erilaisten henkirikosten ehkäisy voi vaatia osin erilaisia toimenpiteitä. Parisuhdetappojen ehkäisemisen osalta varhainen puuttuminen parisuhdeväkivaltaan on avainasemassa, Suonpää toteaa.