Susien määrä kasvanut roimasti

Kasvaneen susikannan hoitamisesta tehdään suunnitelmia ministeriön ja metsästäjien yhteistyössä.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) keskiviikkona julkaistun arvion mukaan susikanta on Suomessa kasvanut merkittävästi viime vuodesta. Luken arvion mukaan Suomen sisäpuolella oli 20 susilaumaa maaliskuussa 2018. Vuonna 2017 vastaava luku oli 14.

Maa- ja metsätalousministeriö ilmoitti keskiviikkona valmistelevansa Luken kanta-arvion perusteella asetusta suden metsästyksestä ja kasvaneen kannan hoitosuunnitelmista kaudelle 2018-2019.

Metsästäjäliiton toiminnanjohtajan Heli Siitarin mukaan liitossa ollaan tyytyväisiä siihen, että ministeriö on luvannut huomioida asetuksessaan myös metsästäjien näkökulman.

Luke tekee susien DNA-seurantaa yhä vapaaehtoisten, eli pääosin metsästäjien, havaintojen perusteella.

Tiedotteen mukaan Metsästäjäliitossa toivotaan, että DNA-seurannalla saataisi katettua koko Suomi.

— Tällä hetkellä on alueita, joista ei tule havaintoja, vaikka susia näillä alueilla todennäköisesti esiintyy. Nyt nämä alueet eivät tule lainkaan mukaan kanta-arvioon. Viranomaisten ja vapaaehtoisten panostusta tulisi tehostaa myös näillä harvaan asutuilla rajamailla ja vaikeakulkuisilla alueilla, Metsästäjäliiton hallituksen jäsen Antti Kuivalainen sanoo.

Mainos