Kansanedustaja ja kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtaja Susanna Koski kirjoittaa nuorten Porvari-lehdessä eduskuntavaalituloksesta. Vaikka se oli hänen mukaansa ennakko-odotuksia parempi, ei siinä ole hurraamista.
– Sellaiset puheet, joita käytiin myös eduskunnassa, joiden mukaan kokoomus olisi voittanut vaalit, ovat silkkaa kukkua. Kokoomuksen vaalitulos on kannatuksen osalta huonoin 20 vuoteen ja kansanedustajia on viimeksi ollut yhtä vähän 40 vuotta sitten, Susanna Koski toteaa.
Kosken mielestä kokoomuksen vaalimenestys koko 2000-luvulla ”ei sittenkään ole niinkään puolueen itsensä ansiota, vaan monissa käänteissä se on pikemminkin johtunut siitä, että muut puolueet ovat suoriutuneet vielä huonommin kuin me”. Hän toteaa ex-puoluesihteeri Taru Tujusen lanseeranneen tästä käsitteen ”apukoulun priimus”.
– Kokoomus on ollut myllerryksessä koko kuluneen vuoden. Viime kesän puoluekokouksen päätökset olivat suurempia kuin kukaan sillä hetkellä osasi ehkä ajatellakaan. Myllerrystä ja myrskyä on riittänyt moninaisista syistä, Koski kirjoittaa.
Hänen mukaansa olisi ”korkea aika keskittyä omiin vahvuuksiimme. Niihin vahvuuksiin, jotka ovat uutuuden tieltä unohdettu”.
– Vuoden päivät on kuultu puheita uudistuksista ja uudesta kokoomuksesta. Pelkät puheet alkavat kieltämättä jo maistua puulta, Koski toteaa.
– ”Uusi” on nimittäin liian usein politiikassa vailla konkreettista sisältöä, mutta sen puolelle on helppo asettua. Eikä vähiten siksi, että sen mielletään olevan jotain edistyksellistä. Kuka puolustaisi mitään vanhaa, jos ”uutta” on tarjolla mitä moninaisimpiin haasteisiimme.
– Sisällöttömyydessä tai näköalattomuudessa ei kuitenkaan ole mitään edistyksellistä. Päinvastoin siitä voi seurata vanhoja vakavampia haasteita.
Koski kirjoittaa toivovansa, että nuoret voivat ”edesauttaa emopuolue kokoomuksen kirittämistä sen takellellessa uudistumisensa kanssa”.